Oikeus ja kohtuus

Aurinko paistaa täällä tänään, sekä väärille että vanhurskaille! Vielä eilen jännitimme miehen kanssa säätiedotusta. Kuulemmeko Anne Borgstömin matalan, sivistyneen ja rauhoittavan äänen kertovan, miten keskisen Suomen korkeudella pyörivä matalapaineen alue laajenee käsittämään koko maan ja miten touko-, kesä- , heinä- ja elokuu perutaan näillä näkymin ja keväästä siirrytään ilmastonmuutoksen yllättävänä seurauksena suoraan syksyyn.

Vauvan nukutuslenkillä kohotin kalpeat, räkäiset kasvoni kohti aurinkoa, käänsin taas katseeni sisäänpäin linnanherra de Montaignen hengessä ja mietin, miten tiukassa ihmisessä on odotus kaiken kohtuullisuudesta. Että on joku voima, joka tasapainottaa elämässä kaikkea, kuten perheenisä vetelee veitsellä tarkat viivat litraiseen jäätelöpakettiin ja lapset saavat tasan samankokoiset palaset. On kipeä aikuistumisen paikka todeta, että oikeus ja kohtuus eivät olekaan asioiden luonnollinen sisäänrakennettu ominaisuus, vaan sitä sivistyksen kalanmaksaöljyä, joita sitkeät, väsyneet, vastuunsa tuntevat vanhemmat syöttävät itsekkäille parkuville kakaroilleen.

Olen vieläkin vihainen vauvalle, jos hän "pettää" minut nukkumalla vaivaiset puoli tuntia sen jälkeen, kun olen ensin ensimmäisen puolen tunnin ajan työnnellyt vaunuja flunssaisena paksussa loskassa tai tuulessa ja lumipyryssä. Sisäistetty kohtuullisuuden vaatimukseni edellyttää, että jos varsinainen nukutus kestää 15 min, vauvan päiväunien tulisi kestää vähintään 45 min. Jos nukutukseen tuhraantuu puoli tuntia, vauvan olisi nukuttava kiltisti vähintään puolitoista tuntia, että saisin peliin laittamani panokset takaisin.

Sisäistettyyn kohtuullisuuden odotukseen liittyy myös numeromystiikkaa; jos vauva on kolmena perättäisenä aamuna ilmakylpyillessään kakannut olohuoneen matolle, voin turvallisin mielin laittaa hänet neljäntenä aamuna samaan paikkaan peppuroimaan. Odotuksista huolimatta vauva ei ollut kuitenkaan perehtynyt tähän teoriaan niin hyvin kuin aloitteleva äiti soisi.

Sama juttu leikki-ikäisen kanssa. Eräänä kauniina esimerkkipäivänä käymme kerhossa purkamassa energiaa ja nauttimassa annoksen virikkeitä, sen jälkeen kaupassa ja ostamme tarroja ja irtokarkkeja ja palaamme riemuiten kotiin. Mitä tekee lapsi, kun äiti on saanut kahvin ja kaakkupalan eteensä ja ajattelee hiukan huokaista kotitöiden lomassa? Syötyään karkit ja liimattuaan tarrat peräkkäin leikkihuoneen tuoliin hän saa raivokohtauksen jotain tekosyytä käyttäen ja kirkuu ja sättii äitiä puoli tuntia täysin pitelemättömissä. Aloitteleva äiti palauttaa mieleensä, että on järkiperäistä odottaa järkiperäisyyttä ja kohtuullisuutta aikuisilta- lapset sulostuttavat läheistensä elämää niin monilla muilla tavoin.

Jokaisen talven jälkeen odotan lämmintä kesää ja petyn ja tunnen kärsiväni suurta vääryyttä jokaisena koleana sateisena kesäpäivänä. Minä kestin ja jaksoin kaamoksen, nyt minulla on oikeus saada lämmintä ja aurinkoista palkakseni!

Niistä saman kokoisista jäätelöpaloista vielä...jos joku on saanut blogikirjoitukseensa runsaasti kommentteja, en yleensä käy itse kommentoimassa, vaikka minulla olisikin sanottavaa. Kirjoittajahan on jo saanut osansa. Kitsaus...ööh kohtuus kaikessa!