Aamuun mennessä voimat kuitenkin ovat aina salaperäisesti uudistuneet, vaikka monesti olisikin kiva pötkötellä hiukan pitempään kuin kello kuuteen.
Olen ollut huomaavinani, että lapsista tulee kirjoitettua vain valitusta siitä, miten he haittaavat harrastuksia ja aiheuttavat sotkua ja hermojen menetystä. Siispä tänään Obliikissa! Äiti ylpeänä esittää!
Entinen vauva tekee jo hamahelmikuvioita, isompiakin kuin tämä tähti ja ilman apua.
Näppärät sormet!
Tässä nukkekodin nuket ottavat rannalla aurinkoa. Jokaisella on oma aujinkovoijeputkijonsa mukana (ja muutama yjimääjäinenkin näemmä)!
Ompeluinnostusta!
Tässä on vain osa valmiista töistä. Tyttö on käyttänyt sekä paksua parsinneulaa että ohutta muovista silmäneulaa. Koska hän ei jaksa vielä painaa neulaa pahvin läpi, olen leikannut kuvion muodon irti ja rei'ittänyt sen.
Keväisen pirteä kattaus:
Ja lopuksi ne, joiden tuloa on kovasti odotettu: Pääjälkaiset! Eivätkö ole s-u-l-o-i-s-i-a!... Luulen että olen tuo kolmas oikealta, se keltainen. Tai sitten se vieressä oleva sininen. Poikkiviivat eivät ole tikapuut, vaan paidan raitoja!
Vaikka omia lapsiaankaan ei saisi kehua (sehän on laajennettua itsekehua), sanon kuin saagoissa sanotaan, että "Gudrun (nimi muutettu) oli jo nuorena hyvin lupaava."
Entäs vauva? Rentoudun välillä katselemalla, kun puolivuotias syö maissinaksua. Hän ojentaa syöttötuolissa huojuen molemmat kätensä ja nappaa naksun kiihkeästi kuin hänen elämänsä riippuisi siitä. Sitten hän työntää sen olemattomaan kaulaansa, hätkähtää ja työntää sen ylemmäs ja osuu leukaan. Koko ajan pieni tynnyrimäinen ruumis huojuu syöttötuolissa törmäten laitoihin jotka sinkoavat sen aina uuteen liikkeeseen. Sen tynnyrimäisen sylinterimäisyyden. Jostain kuuluu ääni, vauva kääntää päänsä ja työntää naksun korvaansa. Pää nytkähtää takaisin kohti oletettua naksua- hahaa, sainpas sinut- ja vauva tarrautuu siihen molemmin käsin vieden sen päättäväisesti kitaansa. Naksu katkeaa kahtia, pitkä pää jää kurkkuun ja ehtii ennen naksutahnaksi sulamistaan kirvoittaa kauheat kakistelut ja viimeisenkin alkeellisen liikkeiden hallinnan menetyksen. Äiti tulee apuun ja syöttää naksun toisen pään vauvalle joka killistelee kysyvästi auttajaansa: mitä kuka häh? Mikä maa, mikä naksu? Suussa käyneet ja poissyljetyt naksut takertuvat mähnäisestä päästään vauvan vaatteisiin ja väpättävät siinä ärsyttävästi vauvaa kiusaten. Äiti lukee ja tyrkyttää vielä yhtä kyllästyttävää naksua, läiskis, se paukutetaan litteäksi suhteettomalla voimankäytöllä pöytää vasten. Äänimerkki. Toinen äänimerkki. Herää äiti, välipala on ohitse!
Toim. huom. Löysin pari kuvaa lisää ja lisäsin ne kommentteineen.
3 kommenttia:
Ihania tuotoksia :) Me muovailuvahailtiin tänään ja kaikkien kynnenaluset on täynnä möhnää.
Hauskoja pieniä piiperryksiä!
Kommentoin vasta nyt, kun en ole jaksanut keskittyä ajattelemaan, heh heh (nuo uudemmat tekstisi vielä lukematta).
Juu, tuttu tunne tuo Reppulin lausuma.
Tuo lasten kehuminen (omakehun jatkona) on varmaan yhtä kiellettyä ja sopimatonta kuin omien käsitöiden kehuminen. ;oD Kansalaisopistolla ope sanookin aina, että omaan työhön _ei saa_ suhtautua liian kriittisesti ja siitä saa olla ylpeä ja jopa kehua. Pitäisi kuulemma pitää ihan kurssi tästäkin aiheesta!
Tyttösi on tosi taitava, ja ompelutöistä näkee, että toteuttaa itse. Meillä tuo 4v on myös tehnyt ompelukuvia, mutta ei kestä jos menee "väärin", niinpä mä joudun neuvomaan, mistä neula seuraavaksi laitetaan. On kyllä oppinutkin aika hyvin "oikean järjestyksen".
Lähetä kommentti