lauantai 29. maaliskuuta 2008

Al-Kemistin tunnustuksia


Olen kiduttanut tänään villavyyhtiä. Sidoin sen kuudesta kohdasta, poltin sen melkein pohjaan ja kiedoin sen liian tiukalle keinutuolin ympärille. Sekoitin kuvaamattoman raakaa turkoosia lientä. Puolet siitä valui huuhtelussa hukkaan räikeästi kirkuen viemäriin. Kaadoin suoraan pullosta etikkaa märän vyyhdin päälle toivoen, että se pelastaisi mitä pelastettavissa on.

Anastin käyttööni suuren määrän taloustarvikkeita, kattiloita ja kauhoja. Kirjoitin niihin mustalla paksulla tussilla: värjäys. Hahaa! Saatte kattilat kuulkaa palvella korkeita henkisiä tarkoitusperiä, nyt loppui makaronien ja pastapussien rälläys näissä kastrulleissa!

Purin parin viikon turhautumani ja sain kaiken tuskan ja kauhun (se on pilalla!! Se on palanut! Se on pilallaaaaaaaaaaa!!!) jälkeen synnytetyksi mitä harmonisimman ja kauneimman vyyhtikaunokaisen. Hinta mittaamaton, kahden vuorokauden työ. Tein kaiken NIIN kantapään kautta. Tein KAIKEN väärin. Miten voi olla mahdollista, ettei siitä tullut rangaistusta?

Mä olen niin koukussa...

Kyseisestä vyyhdistä ei ole kuvia (muokattu huom. ja kuva lisätty), mutta laitetaan jotain kuitenkin, jotain aivan asiaan kuulumatonta:




Kirjontaa: unkarilaisia ruusuja joista piti tulla tyyny. Väriyhdistelmät eivät miellyttäneetkään, saksin onnistuneet ruusut ja applikoin ne perusvalkoiseen kauluspuseroon, kirpputorilöytöön.

perjantai 28. maaliskuuta 2008

Surinaa

Päässä surisee. Pitäisi olla nukkumassa.

Jauhemaiset happovärit ja suomalaiset villat saapuivat. Olen hypännyt netissä ja löytänyt kivoja sivuja värjäyksestä englanninkielisillä hakusanoilla. Villatopsien värjäys vaikuttaa hauskalta. Rapakontakaisilla sivuilla oli kaikenlaista uunimenetelmää ym. kuten muuten Villapata kiehuu-blogissakin. Ajatukset kiertävät yhä pienenevää kehää villojen ja värjäyksen ympärillä, yritän selvittää, millaista villaa haluan värjätä ja millaisilla väreillä tai tekniikoilla. Toisaalta olisi kiva opetella vähän kaikkea, toisaalta haluaisin oppia jotain kunnolla. Keskittyä.

En ole jaksanut esim. tehdä pätkävärjättyä lankaa, sitä, joka näyttää niin kivalta vyyhteinä, kuin yhden kerran alle 50 g wool-nöttösen. Kun se vaatii hankalia ja aikaa vieviä esivalmisteluja. Tänään päätin kuitenkin kokeilla onneani ja aloin vauvan päikkäreiden aikaan vyyhteämään lankaa kahden tuolin avulla monimetriseksi vyyhdiksi. Pelkäsin koko ajan että 3v. tormaa paikalle ja alkaa härnätä. Mietin mielessäni, uhkailisinko vai lahjoisinko hänet pysymään erossa langasta. Antaisinko paketillisen keksejä vai sulkisinko hetkeksi pimeään komeroon! Ei tarvinnut tehdä kumpaakaan. Tyttö käveli olohuoneesta paikalle ja kysyi niin asiantuntevasti: Teetkö sinä pitkän vyyhdin? Jäi katselemaan ja kommentoimaan. Selitin kaikki työvaiheet mitä aioin tehdä ja juttelimme saisinko vyyhtiin tulleen takun selviämään. Tyttö tarjosi "rauhoituspikkuleipiä" äidin tuskaillessa sotkun kanssa. Puraisin kiitollisena hamahelmilätyskää ja se rauhoittikin kovasti.

Laitetaan kuvaksi joskus 18v. sitten kouluaikoina kirjailemani farkuntasku. Farkut on menneet jo edeltä, mutta taskun ratkoin irti käytettäväksi myöhemmin. Kuvio on muistaakseni perulainen ja Mary Gostelowin Kauneimmat kirjontamallit-kirjasta. Oma kirjonnan raamattuni.

tiistai 25. maaliskuuta 2008

Myydään hengityssuojain, suojalasit ja filttereitä



Olenkohan jo kertonut, että kultainen mieheni tukee harrastuksiani n. 70%:sesti, olivat ne sitten kylddyyriä, taiteita tai neulontaa. Tämä tuki on sekä sanallista että rahallista (eli mies hyväksyy, että hurahduksen tullessa rahat otetaan yhteisestä laarista, vaikka järkevämpiäkin kohteita löytyisi). Loput prosentit kuluvat kuitenkin tasaiseen napinaan ja jupinaan ja n. kerran kuukaudessa saan isomman läksytyksen, joka koskee yleensä niitä perunoita, jotka ovat pomppineet lattialle kattilasta kun hella töhöttää kuutosella sillä aikaa kun äiti harrastaa.

Olimme sopineet, että mies hankkisi minulle värjäysvarusteita kauppareissullaan. Istuvia muovihanskoja, kauhoja, mittoja jne. Puhuin värijauheen myrkyllisyydestä ja hengityssuojaimesta.

Ja mitä sainkaan: 1. Paksut muoviset suojagogglesit. Nyt ei tarvitse pelätä värin räjähtävän tai villansirpaleiden lentävän silmiin. 2. hengityssuojaimen. Tämän kanssa ei tarvitse varmaankaan välittää sinappikaasusta tai sariinista? 3. Filttereitä hengityssuojaimeen. Moneksi vuodeksi.

Olen liikuttunut...Mieheni on hoivaavaa sorttia parhaasta päästä.

Ehkä myyn nämä huutonetissä.

Villatakkini edistyy kivasti ja on kohta rinnan korkeudella. Takki on siitä kiva neule, ettei sitä tarvitse tehdä kaksin kappalein, kun niistä ei koskaan tule saman kokoisia mulla. Ai niin no hihoja tarvitaan tietysti kaksi. Mutta kumminkin.

maanantai 24. maaliskuuta 2008

Pöytäliina ja hedelmäpussi






Pääsiäisen kunniaksi toinenkin juttu.

Juhlan kunniaksi kaivoin kaapista pari vuotta sitten tehdyn kierrätysliinan pöytään. Pitsiliinat ovat kirpputorilta, valkoinen pöytäliina tahraantunut vanha josta leikkasin tahraosan pois ja kaksi muuta kangasta omista varastoista. Tällaisia koosteita kun ompelee, pitää olla tarkkana että muistaa kutistaa kaikki ensin pesussa.

Kun keskittymisaikaa annetaan vain minuutin pari, virkkaan hedelmäpussia muutaman silmällisen. Tästä on tulossa putken muotoinen. Seuraavasta tulee toivottavasti leveämpi. Innokkeen (innoituksen ja kimmokkeen siis) tähän sain kaveriltani ekvideeltä.

Tällainen valmistuisi nopeammin ompelemalla (esim. vanhasta valoverhosta), mutta virkkuukoukku on kätevämpi ottaa esille kuin ompelukone.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

Sigrid

Anteeksi tuttavallisuuteni, Sigrid. Mutta siitähän kirjailijat elävät, lukijoidensa rakkaudesta. Ihailtu kirjailija tuppautuu, tunkee iholle, läpäisee ja omistaa ihmisen vielä syvemmin ja täydellisemmin kuin elävät ja metelöivät läheiset, mies, lapset ja koko hässäkkä.

Kotikuntani kirjastossa ei ollut U:n kohdalla ainoatakaan teostasi. Katsoin, tarkistin vielä ja kauhistuin. Itse luin sinusta ensimmäisen kerran Kotilieden jutussa muutama vuosi taakse päin. Vanha pölyinen nobelisti oli kaivettu muistovuotena esiin. Olen sentään lukenut klassikoita 10-vuotiaasta lähtien, mutta sinusta en ollut kuullut. Vainuan tässä salaliiton makua...

Yli sata vuotta sitten Norja ja muut edelläkävijämaat kuohuivat, kun naisliike syntyi. Sinä et ollut mukana. Olit taantumuksellinen. Ei, olit edelläkävijä, sillä puolustit lasten oikeuksia. "Ministerin korvaa helposti toinen ministeri, mutta äitiä ei korvaa kukaan."

Äidiksi tultuani, onnesta ja väsymyksestä sekaisin ollessani ihmettelin, miksi kirjallisuus ei kuvaa äitiyttä lainkaan. Tai jos kuvaa, se on kielteisten puolten alleviivaamista, äitiys "pilaa" naisen ja naisen elämän. Ainoana vastalauseena tunsin vain mykät hellyyden kuvat madonnasta ja Jeesus-lapsesta. Naiskirjailijatkin tuntuvat pääasiassa haluavan puhua naisen ja miehen suhteesta.

Ehkä kyseessä olikin näkökulmaerhe. Vasta äitinä kiinnostuu ja löytää tarinat äideistä. Kaunein niistä lienee Kristiina Lauritsantytär, Undsetin keskiajan Norjaan sijoittuvan kolmiosaisen romaanin päähenkilön elämänkaari. Se on yhtä aikaa herkkä ja hyisen kolea. Undset sekoittaa kerronnassaan suurenmoisella tavalla ylevän ja arkisen. Hänen henkilönsä ovat esimerkki "pyöreistä" henkilöhahmoista, he kasvavat ja muuttuvat tarinan myötä, eikä lukija voi arvata miten he käyttäytyvät kirjan edetessä.

Olav Auduninpoika on tavallaan Kristiinan pari, kirjat ovat kuin sisarukset. Olav vain astetta synkempi.

Miksi Undset on unohdettu? Liian moralisoiva (ei kirjoissaan kuitenkaan), liian uskonnollinen (hartaus ja hengellisyys tekevät keskiaikaisen ihmisen kuvauksesta niin uskottavan) liian aikuinen. Undset kuvaa ihmisen koko elämän lapsuudesta vanhuuteen. Viihdekirjailija ja lasten satu päättävät kuvauksen siihen, kun nuoret rakastavaiset saavat toisensa. Undset jatkaa kertomista ja kuvaa, miten nuori vaimo saa kerran toisensa jälkeen pettyä mieheensä ja tulla toimeen omin voimin. Miten Olav kärsii katsoessaan vaimonsa kitumista keskenmenojen jälkeen. Undset kertoo, miltä tuntuu vanheta huomaamattaan ja nähdä lastensa kasvavan yhä vieraammiksi. Miten ihminen joutuu painimaan samojen ongelmien kanssa koko elämänsä ajan. Arkipäiväisen elämän täyteläiset kuvaukset vaihtelevat äärimmäisten yksinäisyydentuntojen kanssa. "Hän tulisi jäämään yksin sielunsa kanssa, kuten vanki on tornin alla syvimmässä luolassa jätetty yksin vankitoverin ruumiin kanssa". Sielu!? Niin, sielu....

Pahin Undsetin synneistä oli kuitenkin feminismin vierastaminen. Hänen mukaansa jonkun oli huolehdittava lapsista, mikä oli sinänsä aivan oikea ajatus. Ajatus, että isä voisi hoivata kotona lapsia, lienee ollut sata vuotta sitten sekä Undsetille että feministeille melko mahdoton käsittää. Äitimyytin vastineena oli varsinainen urosmyytti, ajatus, että paras miehessä menee pilalle, jos hän ottaa hoivaajan roolin.

Kukapa tietää, ehkä Undsetkin tulee uudestaan muotiin (muoti-sana kuvaa parhaiten sitä, miten vallattomasti elämä riepottaa ihmisiä, aatteita ja poliittisia virtauksia. En usko järjen häivään - muoteihin uskon. Automuodit riepottavat miehiä, lankamuodit neulojia). Norjalaisia muinaispukuja väkerretään kilpaa kotiompelimoissa. Undsethan käyskenteli sellaisessa tiettävästi huvikseen kotioloissaan. Mieheni huutokaupasta minulle huutamasta nahkakantisesta Vigdis ja Viga-Ljot- saagasta otetaan pokkaripainoksia. Kannessa tyylitelty akvarellikuva siitä kirjan kohdasta, missä Vigdis synnyttää äpärälapsensa salaa metsässä ja hautaa vauvan kivien ja sammalien alle. Gootit huomio! Rankkoja elämyksiä odotettavissa odottamattomilta tahoilta!

Undset nuorena

Undset vanhana




torstai 20. maaliskuuta 2008

Jyrkkä ehkä värttinälle

Kirjoitan tänne ylös epuun ostaa itselleni värttinää, vaikka se ei paljoa maksaisi.

Opliikin Yliminä jyrähtää:
Asia on nyt
opliikki
kuule yksinkertaasesti niin, ettei sulla ole aikaa eikä voimia tässä elämäntilanteessa, nyt ei parane höyrähtää yhtään enempää!

Mutta kun se maksais vaan parikymppiä, ja vauvakin on oppinut nukahtamaan iltaisin yhtä aikaa isosiskon kanssa, massu täynnä maitoa ja sosetta...piipiti piip piip ne värttinät on niin suloisia, luulin ettei niitä ole kuin saduissa, luulin Ruususen isäkuninkaan polttaneen rukit ja värttinät noin 375 vuotta eaa.

Yliminä kuroo suunsa suppuun ja kääntyy juhlallisesti katsomaan kaukalossa itkevää pullukkaa puolivuotiasta.

Opliikin hartiat lysähtävät tottelevaisesti. Niin, lapseni ja mieheni kaipaavat minua.

***Esirippu***

Täältä tämä kiristetty lupaus nyt löytyy ja voin käydä hakemassa täältä voimaa pysyä kohtuuden tiellä!


maanantai 17. maaliskuuta 2008

Takkiunelma

Olen aloittanut ja purkanut viime aikoina kolme eri tunikantekelettä. Vain päästäkseni sinuiksi silmukoiden ja tiheyksien kanssa. En oikeastaan pidä sitä turhana ja harmillisena, vaan tekemällä oppimisena. Minusta ei ole ohjeiden ymmärtäjäksi eikä noudattajaksi. Kantapään kautta!

Nyt kävin rynnäkköön ja neuloin mallitilkun omakoolatuista (mikä yhdysbarbarismi) langoista. Kaksi värierää samalla reseptillä tuottivat siniharmaan ja lilaharmaan sävyisiä vyyhtejä, jotka aion sovitella Modasta pongaamaani takkiin. Luulen, että siitä tulee ihan kiva...sävyt ovat niin kauniita! Kävin kuvaamassa ne ulkona, satoi taas hiukan lunta ja kuva toistaa värit uskollisesti.

Jutustelen hetken ajatteluni avartumisesta neuleblogien myötä. Olohuoneen lattialta kuuluu varmaan kohta äänimerkki, silloin täytyy lopettaa.

Ennen ajattelin, että luonnonvärit ovat ikäviä, tylsiä, likaisia ja haaleita. Olen oppinut, että ne ovatkin pehmeitä, kauniita ja älyllisiä/tiedostavia.
Ennen ajattelin myös, että pintaneuleet ovat möykkyisiä, epätasaisia, rumia ja ikäviä. Ei, ne ovatkin jännittäviä, mielenkiintoisia ja haastavia!
Ajattelin, että sukkien ja lapasten kutominen on mummojen päiväpuhdetta (puhina vaan kuuluu, kun mummot kutovat ikävystyneenä puhisten sukkia- puh, puh).
Ehei, se on korkeamman tason tiedettä, taidetta ja viihdettä. On jopa mahdollista omistaa bloginsa pelkälle sukankutomiselle, kuten Sukanvarsi-blogi.

Koskaan ei ole liian myöhäistä avartaa ajatteluaan:)

lauantai 15. maaliskuuta 2008

Opliikin paini

Linkitän tännekin tiedoksi Villavoimala-blogin listan merinovilloista, jotka tuotetaan paremmissa olosuhteissa kuin Australian merinot.

Olen viime päivät värjäillyt, huokaillut ja painiskellut omatuntoni kanssa. Aion nimittäin esitellä uutta harrastustani ja tuotoksiani paikallisissa piireissä ja toivon, että saisin jotain myytyäkin, että voisin satsata harrastukseeni lisää ja nousta seuraavalle tasolle: reaktioväreihin ja kotimaiseen lähivillaan.

Kun olen ensin esitellyt lankani ja luennoinut atsovärien haitallisuudesta ja valitellut merinoiden ja Uusi-Seelantilaisen villalangan epäeettisyyttä, on aika naivia odottaa, että jotain menisi kaupaksi. Aion kyllä neuloa lapsilleni ja itselleni Kool aid-langoista, ne eivät ole pelkkiä harjoituskappaleita. En ole itse herkkäihoinen ja toistaiseksi lapsetkin ovat allergiattomia, en osaa oikein edes pelätä mitään yliherkkyysreaktioita, koska niitä ei ole koskaan ollut.

On verra, katsotaan miten eukon käy.

Päivän kuvaksi toinen ikkuna. Pahvilla peitettynä se näyttää paljon sokeammalta ja kaameammalta kuin edellisen postauksen sisarensa. Se on nähnyt mm. kansalaissodan päivät. Onko vielä toivoa? Näenkö vielä joskus? Se tuntuu kysyvän.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2008

Kalkatusta värjäyksestä

Olen sateenkaarivärjännyt pari vyyhtiä merinoa, tuloksena pari vyyhtiä sekundaa. Merino käyttäytyy aivan eri tavalla kuin aiemmin värjätty karstavilla. Se imaisee värin hetkessä ja liukuja tehdessä jää väkisinkin vaaleampia raitoja värien väleihin. Hyvä puoli tässä on, että väriä ei tarvitse paljon, vaan hyviä tuloksia saa pelkästä jälkiliemestä.

Meinasin tulla hiukan huonolle tuulelle, mutta värjäsin sitten kolmannen onnistuneen vyyhdin. Onhan kaikesta oppirahat maksettava. Tytöt saivat olla mukana, vaikka viimeksi uhkasin, ettei 3v. värjäisi enää ikinä, sillä viimeksi hän nosti kauhean metakan kun lisäsin kirkkaaseen vihreään lusikallisen ruskeaa murtolientä ja se sameni pehmeän sammaleiseksi. "Ei mujjeta! Ei mujjeta!" Isä joutui kantamaan hysteerisesti itkevän tytön pois paikalta...

Höyrytin tupsubaskerin pallon päällä ja sen ulkonäkö parani huomattavasti, harmittaa, kun en malttanut odottaa vaan kuvasin sen yrppyisenä. Ei ole kiva katsoa yrppyisiä baskereita kuvassa.

Tähän juttuun en kerennyt kuvaamaan lankoja, joten laitetaan tämmöinen kaunis rappionostalgiakuva.



Näitä ikkunoita on useita ja niitä tulee aina tähysteltyä. Jospa sieltä joskus katselisi vastaan kalpeat kasvot, vilahtaisi vaan ja katoaisi sitten. Joku Tiltu tai Selma tai Agapeta....Valkoinen piianliina päässä ja posket kuopalla.

maanantai 10. maaliskuuta 2008

Purppuranvärinen tupsubaskeri

Lapasten seuraksi valmistui tämä runsasmuotoinen baskeri Sohvi-langasta. Komeus on kruunattu isolla tupsulla, josta olisin halunnut oikein tiuhan ja tuuhean, mutta väsymys iski. Tämä on helpompi läntätä päähän kuin oranssi myssy, jota täytyy hiukan asetella paikalleen.

Mies yritti töiden jälkeen maata hiukan sohvalla, mutta joutui heti kuvaamaan. Perunat pomppivat kattilasta ulos ja lapset itkivät. Ihan tavallisen kiva päivä!

sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Tyyroksen purppura ja elämän suolet, juttua väreistä

Kun tyttö kysyy lempiväriäni, vastaan yleensä: "Äidin lempiväri on purppura." Mielessäni hehkuttelen nimellä Tyyroksen purppura, jota kuninkaat himoitsivat ja profeetat parjasivat Vanhassa Testamentissa. Sitä saatiin kanaanilaisten (vai foinikialaisten?) satamakaupungista Tyyroksesta (Tyyria-muotoa käytetään näköjään nykyään yleisemmin) nykyisen Libanonin rannikolla, purppurakotilosta, pienestä merenelävästä. Myöhemmin Antiikin Rooman aikaan purppura oli vallan ja rikkauden symboli, vain keisarit saivat käyttää kokonaan purppuraisia vaatteita, senaattoreiden ja vallasrouvien vaatteiden purppuraraidan leveys oli tarkkaan säädelty.

30-luvulla muotisuunnittelija ja Coco Chanelin pahin kilpailija Elsa Schiaparelli nimesi värin shokkipinkiksi. Shokkipinkki on myös se väri, jota Pirjo Hassinen kuvailee Kuninkaanpuisto- romaanissaan tympeäksi, halvaksi, pikkuprinsessojen muovikrääsämaailman väriksi, joka ei kelpaa kenellekään itseään täysipäisenä pitävälle aikuiselle.

Minulle purppura on edelleen mystinen ja myyttinen väri. Siinä on violetin
syvällisyyttä ja henkisyyttä yhdistyneenä salaisten, arkojen paikkojen lihallisuuteen. Se on kirkuvan ja julkean elinvoimaisuuden väri, joka riistää kaiken huomion vieressään seisovilta säädyllisiltä, ahkerilta ja hyödyllisiltä sävyiltä.

Purppuraa, kuten muitakin värisävyjä, ei pystytä lopullisesti määrittelemään ja vangitsemaan systeemiin ja se onkin osa kaikkien värien viehätystä. Antiikin purppuraa on arveltu ruskeasta kirkkaaseen pinkkiin, kotilot ovat aikoja sitten kuolleet sukupuuttoon eikä oikeaa sävyä pystytä täydellisesti jäljittämään. Mikäs sen jännittävämpää!

Eksyin värejä etsiessäni ranskalaiselle sivustolle, josta opin, että ensimmäisen väriteorian kehittäjä oli suomalainen Aron Sigrid Forsius, joka eli 1600-luvulla. Kröhöm! Eikös vain kyseessä ole sama Mestari Sigrid, tähtienlukija ja tiedemies, josta Topelius kertoo Nuoruuden Unelmia-tarinassa ja joka huolehtii orpolapsista Tähtien turvatit-romaanissa! Korjatkaa, jos olen väärässä, tällaiset pikku yhteensattumat ovat niitä elämän suolia, kuten mieheni tapaa sattuvasti sanoa.

Päivi Hintsasen upeat sivut mainitsevat hänet myös. Forsiuksen väriteoria perustui ajatukselle mustasta ja valkoisesta perusväreinä, joista muut värit ovat peräisin. Hänen mukaansa värit järjestyivät tietyllä tavalla kolmiulotteisesti - tämä meni minulta kuitenkin yli hilseen, joten ei siitä sen enempää. Jos nuo linkit tuovat mukanaan jotain pompahduksia, poistan ne.

Vielä yksi linkki .
Miten taitava nörtti musta onkaan tullut! Osaan linkittää! Linkki, linkki, linkki!

lauantai 8. maaliskuuta 2008

Kirjolapaset ja uusia värjäyksiä

Lapaset valmistuivat, seuraksi on tulossa baskeri, kunhan kerkiää. Innoitus näihin tumppuihin on tietysti Kainuun kukkalapasista ja alla pikkukuvassa näkyvistä värikeristä, jotka sattuivat osumaan vierekkäin kirjahyllyyn. Ideana oli saada kirjavaa vähällä vaivalla niin, ettei tarvitse katsoa mallia eikä laskea silmukoita. Kaikki langat ovat erivahvuisia, puikoista sentään oli suurin osa samaa numeroa. Värit ovat tummemmat ja sävykkäämmät kuin kuvassa, varsinkin punaiset valottuivat taas.

Värjäsin ensimmäisen kerran merinovillaa. Ensin tein Berry blue-grape-sekoituksen kolmelle karstavillavyyhdille. Jälkiliemi oli kirkkaan turkoosia, kaikki grapet oli kadonneet lankoihin. Sitten uitin siinä turkoosissa kaksi merinovillavyyhtiä, kuvassa jälkiliemen jälkiliemessä värjätty turkoosi-vaaleanvihreä. Minäkään en tietenkään kannata eläinrääkkäystä, selvähän se. Mutta löytyykö multa pokkaa myydä merinoni eteenpäin tai tuhota ne tulessa Australian suurlähetystön edessä? Mhym. Eipä taida löytyä. Aion jatkossakin joskus ostaa merinovillaa, mutta pyrin tietysti suosimaan suomalaista.

Näistä siniharmaa-violeteista ajattelin yrittää jonkinlaista villatakkia itselleni. Laitoin värimäärät ja vedet ylös, että voin värjätä kolme samanlaista vyyhteä lisää. Nää sävyt on ihanan monipuoliset hissukkavärit luonnossa (kuva on kyllä todenmukainen, mutta onhan se luonto aivan eri asia:).

Toimituksen huomautus:Pilkkuja viilailtu, huomioita lisätty.


perjantai 7. maaliskuuta 2008

Päivän värit

Sisäinen alkuasukkaani tanssii ja kiljuu riemusta näiden kirkasväristen vyyhtien ympärillä. Mikähän siinä on, että tunnen syyllisyyttä siitäkin, että pidän kirkkaista väreistä? No, nehän on tietysti lapsellisia ja sivistymättömiä ja juuri siksi niin vapauttavan riemastuttavia.

Minulla on tainnut olla aloittelija-moukan tuuria aikaisemmin, sillä näihin vyyhteihin sain aikaiseksi isot violetit peukalon jäljet keskelle turkoosia.

Kun ylempien lankavyyhtien loppuliemeen lisättiin erinäisiä sotkuja edellisistä värijameista, tuloksena oli kaksi näin runollista yhdistelmää. Kaksi toukokuun iltaa, silloin kun kaikki riemu ja hauskuus on vielä edessä.

On minulla pari neulettakin puikoilla, ne on koko ajan tulossa, ne on tulossa ihan kohtapuoleen...

keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

Värjäyskokeiluja

Kun sukulaiset olivat kyläilynsä kyläilleet, suoritin puhdistautumisriitin ja värjätä luikautin hiukan murrettuja sävyjä. Arastelin aluksi ruskean murtoliemen lisäämistä, mutta olin lopulta hyvinkin tyytyväinen tulokseen. Alimmista langoista tuli hyvin herkkiä, puuterisia sävyjä. Kokeilut jatkuvat...

Tyttöni värjäsi 5v. serkkunsa kanssa pikku vyyhdit ja virkkasin nukkekotiin pikku maton.

lauantai 1. maaliskuuta 2008

Mössa


Sain eräänlaisen baskerin valmiiksi taannoisten lapasteni seuraksi ja kiikutan sen kiiruun kaupalla tänne ennen kuin päivä alkaa ja lapset alkavat itkeä.

Purin parikin aloitusta, koska en uskonut että silmukoita pitäisi olla niin paljon enemmän kuin pipossa. Nyt uskon, ja puikoilla on uusi myssyntulokas. Paras tehdä pari heti perään, että opin tämän ja se tallentuu ruumiin muistiin. Opin käyttämään pyöröpuikkoja, ne ovat aina ennen tuntuneet hankalilta. Ne ovat muuten hyvät, mutta sormenpäähän tarvitsisi sormustimen, kun puikon päätä täytyy aina työntää, että silmukat liukuisivat puikoilla.

Päähineen lanka on joulutorilta ostettua käsin luonnonväreillä värjättyä villalankaa. Pikku lapussa taisi lukea paju ja punap. Punapuu? Valitessani langat ja kaivellessani lompsaa siellä ei ollutkaan rahaa ja jouduin jättämään langat ja käymään automaatilla. Muistan, että myyjän ilme valahti, hän ei tainnut uskoa, että hakisin langat. Lapasten lanka oli kirkkaamman oranssia, vaikka pehmeää sekin.

Laitoin myssyn reunaan samettinauhaa, joka on ollut ikiajat kaapissa ja välillä joulukranssissa, nyt se sai pysyvän kodin. Tuo merkki on mummoni peruja enkä tiedä mikä se on.

Peilit


Kuvasin lankoja eilen peilin päällä. Meillä on paljon peilejä, joskus melkein nolostuttaa ajatella, mitä ihmiset ajattelevat. Että emäntä on kova peilailemaan. Niin on, mutta puolustukseksi sanottakoon, että peili ei ole pelkästään naisellisen turhamaisuuden symboli, vaan myös Aärettömyyden ja Toiseuden syvällinen vertauskuva.

Peilin kautta Liisa pääsi toiselle seikkailulleen satumaahan. Kun kaksi peiliä asettaa vastakkain, ne heijastavat käytävävän, jota pitkin Susanna Clarken loistavan romaanin Jonathan Strange & Mr. Norris henkilöt joutuvat demoniseen keijujen valtakuntaan. Peili on enemmän kuin esine, se on ovi, paikka, taika. Heijastuksellaan se innostaa pohtimaan ja tarkkailemaan, reflektoimaan. Se on veden kalvo, musta houkutteleva narsismin pyörre.

Toisaalta peilit keskittävät itseensä kaiken valon huoneessa ja avartavat tilan vähintään kaksin- jollei kolminkertaiseksi.

Odotan sitä päivää, kun pääsen peilin läpi Toiselle Puolelle.