Kuvasin lankoja eilen peilin päällä. Meillä on paljon peilejä, joskus melkein nolostuttaa ajatella, mitä ihmiset ajattelevat. Että emäntä on kova peilailemaan. Niin on, mutta puolustukseksi sanottakoon, että peili ei ole pelkästään naisellisen turhamaisuuden symboli, vaan myös Aärettömyyden ja Toiseuden syvällinen vertauskuva.
Peilin kautta Liisa pääsi toiselle seikkailulleen satumaahan. Kun kaksi peiliä asettaa vastakkain, ne heijastavat käytävävän, jota pitkin Susanna Clarken loistavan romaanin Jonathan Strange & Mr. Norris henkilöt joutuvat demoniseen keijujen valtakuntaan. Peili on enemmän kuin esine, se on ovi, paikka, taika. Heijastuksellaan se innostaa pohtimaan ja tarkkailemaan, reflektoimaan. Se on veden kalvo, musta houkutteleva narsismin pyörre.
Toisaalta peilit keskittävät itseensä kaiken valon huoneessa ja avartavat tilan vähintään kaksin- jollei kolminkertaiseksi.
Odotan sitä päivää, kun pääsen peilin läpi Toiselle Puolelle.
2 kommenttia:
Meidän talossa taas haaveillaan, että löydettäisiin ovi Narniaan. Luin toissa kesänä Narnian tarinat lapsille iltalukemisena, ja samalla lailla haaveilivat kaapista ja salatiestä satumaahan kuin itse aikoinaan lapsena. Onnistuisiko peilin kautta!?!?
Ajatella mitä kivaa mullakin on äitinä edessä, kun saa lukea Narniaa lapsilleen:)
Lähetä kommentti