Olen viime päivät värjäillyt, huokaillut ja painiskellut omatuntoni kanssa. Aion nimittäin esitellä uutta harrastustani ja tuotoksiani paikallisissa piireissä ja toivon, että saisin jotain myytyäkin, että voisin satsata harrastukseeni lisää ja nousta seuraavalle tasolle: reaktioväreihin ja kotimaiseen lähivillaan.
Kun olen ensin esitellyt lankani ja luennoinut atsovärien haitallisuudesta ja valitellut merinoiden ja Uusi-Seelantilaisen villalangan epäeettisyyttä, on aika naivia odottaa, että jotain menisi kaupaksi. Aion kyllä neuloa lapsilleni ja itselleni Kool aid-langoista, ne eivät ole pelkkiä harjoituskappaleita. En ole itse herkkäihoinen ja toistaiseksi lapsetkin ovat allergiattomia, en osaa oikein edes pelätä mitään yliherkkyysreaktioita, koska niitä ei ole koskaan ollut.
On verra, katsotaan miten eukon käy.
Päivän kuvaksi toinen ikkuna. Pahvilla peitettynä se näyttää paljon sokeammalta ja kaameammalta kuin edellisen postauksen sisarensa. Se on nähnyt mm. kansalaissodan päivät. Onko vielä toivoa? Näenkö vielä joskus? Se tuntuu kysyvän.
4 kommenttia:
Olen joutunut monesti pohtimaan tekstiilikuitujen ja tekstiilien valmistamisen eettisiä ja ekologisia puolia. Itse käytän tekstiilien valmistuksessa mieluiten villaa, koska se on se kuiduista, jota on mahdollista helpostikin tuottaa erittäin ekologisesti ja eettisesti, jos vain halutaan. Valitettavasti ihmiset ovat harvoin valmiita ymmärtämään, että eläinten hyvä hoito ja luonnon kannalta kestävä tuottaminen vie enemmän aikaa ja voimavaroja, kuin tehotuotanto, ja siksi tuotteet myös maksavat enemmän. Aina ei vain voi olla jokaisen kuidun alkuperästä tietoinen ja silloin täytyy tehdä niin hyvä ja laadukas tuote, kuin mahdollista, jotta kuituun mahdollisesti sisältyvät kärsimykset tai vääryydet eivät olisi turhaan kärsittyjä. Pitkäikäinen, kestävä ja kaunis, ajaton tuote antaa hieman anteeksi, jos jokin vaihe alkutuotannossa on hieman hämärän peitossa. Kaikkein kamalintahan olisi, jos kärsimyksillä tuotettu kuitu päätyisi kertakäyttötuotteeseen. Itse käytän villan värjäykseen useimmiten happovärejä, koska niitä on helppo käyttää ja apuaineita tarvitaan vähän. Villaa pestään jokatapauksessa niin harvoin ja alhaisella lämpötilalla, että happovärit ovat riittävän hyvät. Apuaineeksi kirjavia lankoja värjätessä tarvitaan vain etikkaa. Jos sitten halutaan värjätä tasaisia värejä, tarvitaan myös glaubersuolaa. Suurimmat allergiariskit sisältyvät käsittääkseni tekstiilivärijauheiden käsittelyyn värjäyksen yhteydessä (sekä happo, että reaktiovärit ovat myrkyllisiä hengitettäessä, nieltynä ja aiheuttavat allergiaa ihokosketuksessa), sekä kankaisiin tai lankoihin jääneeseen irtoväriin, jos kangasta tai lankoja, ei ole huuhdeltu riittävän huolellisesti ennen käyttöä. Jos värjääminen tehdään ohjeiden mukaisesti huuhteluineen, ovat tekstiiliväriaineet sitoutuneet kuituihin niin hyvin, ettei allergioita pitäisi tulla. Merinovilla puolustaa paikkaansa tuotteissa, jotka tulevat ihoa vasten. Villan maine on pilaantunut osittain siitä syystä, että suomenlanpaanvillaa tai muita vieläkin karkeampia villoja on käytetty tuotteisiin, jotka on tarkoitettu ihoa vasten. Villan pistely ei ole niinkään allerginen reaktio, vaan se johtuu liian karkean villalladun valitsemisesta. Tosin villa-allergiaakin on, mutta se on erittäin harvinainen.
Kiitos tiedoista ja kannanotoista!Paljon pureskeltavaa täksi päiväksi:)
Poistin vahingossa kahteen kertaan lähetetyn kommentin...
Lähetä kommentti