Kesäinen keskustelu

36 v. ja 3 v. juttelevat:

3v : Miksi nenässä on räkää?
36v: ... Se vaan on. Sitä kuuluu olla nenässä.
3v: Mutta se on inhottavaa!!!
36v: Miksi sä sitten SYÖT sitä?!?
3v, kihertäen: Koska se maistuu niin HYVÄLTÄ!!
36v: Eikä! Se on inhottavaa, hyi yäk!
3v: Sinunkin pitäisi maistaa. Oletko sinä lapsena syönyt räkää?
36v: No olen mä joskus maistanut. Se maistuu vaan vähän suolaiselta. Ei se hyvää ole.
3v. : Onpas!
36v. Eikä ole.
3v. Onpas!

jne.

Pikku hauskis

Pikku hauskismyssy syksyksi, koko lapsen. Korvat huovutetusta levystä leikatut. Kuva jäi vahingossa nurinpäin. Oli ilo neuloa itse kehrätystä langasta. Mutta neule- ja bloggausplääh jatkuu. Mukavaa kesänjatkoa, on luvattu lämpimiä ilmojakin! Siihen asti, pipot päähän:)

Vauvalle myssyä

En ole neulonut mitään koko kesänä. Ei ole ollut aikaa ja innostuskin hukassa. Nyt aloitin vauvalle yksinkertaisen neliöpipon itse värttinällä kehrätystä langasta. Villa on Piikun suomenlampaan huovutusvillaa ihanissa hehkuvissa väreissä ja sitä oli helppo ja kiva kehrätä. Vaikka se on ylikierteistä, neule ei vedä kauheasti vinoon- ainakaan vielä.

Juulille kiitos huomionosoituksesta! Itarana ihmisenä pidän kaikki kehut itselläni, enkä tällä kertaa jatka ketjua...No, erästä firmaa haluaisin kuitenkin mainostaa: Duunataan ja tuunataan, Kulman Kankaiden omaa blogia, poiketkaahan kylässä.

Tuhat ja yksi paljettia

Muutama vuosi sitten purin turhautumiani paljettikirjontaan. Koristelin kirppistopin , ompelin t-paidalle helman ja kirjailin sen kukilla, perhosilla ja kashmirpisaroilla. Kaikki yksinkertaisella ompelulangalla ilman tukikangasta- oliko järkee? Jos olisin innostuksen tullessa pysähtynyt miettimään parasta toteutustapaa ja kestävyyttä, niin tekemättä olisi jäänyt. Mekon olen pessyt jo ainakin kolme kertaa koneessa ja vahvistanut kerran kirjailuja uudella langalla.

Ekskuse-muaa

Päähäni pälähti yhtäkkiä, että olisi ehkä kohteliasta niille harvoille (mutta valituille kröhöm!) lukijoille jotka täällä käyvät, ilmoittaa, että opliikki on nykyään kiireinen blogin ulkopuolisessa elämässään. Uusia päivityksiä on tulossa vastedes harvemmin. Kiitos, anteeksi sekä hyvää päivänjatkoa.

Karkailevat värit

Värjäsin tänään lankasatsin. Olin aiemmin huomannut, että turkoosista ja oranssista tuli sekoittamalla kiva nopeasti valmis oliivinvihreä. Kokeilin sitä nyt isommassa väriliemessä. Mutta vaikka liemi näytti paperiin kokeiltuna oikealta oliivinvihreältä, se ei tarttunutkaan kuituun saman värisenä. Se oli haaleampi ja mikä hassuinta, paikoitellen oranssi. Värimolekyylit sekoittuivat siis vedessä, mutta säilyivät silti jotenkin erillisinä ja oranssit hiukkaset tarrasivat kuituun niin, ettei turkoosille jäänyt tilaa.? Olisipa fysiikan tunneilla harrastettu värjäystä.

Jälkiliemistä värjäsin topsin, ja siinä vaiheessa liemessä ei ollut enää oranssia, vaan pelkkää turkoosia jäljellä.

Muistan nyt kuulleeni asiasta kokeneemmalta värjäriltä. Taas yksi asia, jonka tietäminen teoriassa ei auta yhtään.
Ps. Ja kyllä käytin glauber-suolaa.



Päivän kuvaksi jotain, joka ei liity otsikkoon mitenkään. Kirjottu orpo lastenvaatteen tasku. Säilytetään. Aika tavaran kaupitsee.

Kirjoja

Olen taas lukenut syödessäni muutaman kirjan. Martti Haavion Suomalainen mytologia, jossa käyskentelin ees taas kuin metsässä samoillen muinaisuudessamme. Ruokapöydässä repiessäni keltaisilla kulmahampaillani pikku hornetsiipi- ja koipipalaraukkoja tunsin itseni kirjan vaikutuksesta vähintään karhunpeijaisten osanottajaksi. Ellei ihan karhunkaatajaksikin.

No, naiset eivät kaataneet karhuja, mutta erään kansanperinteen mukaan naisten ei tarvinnut myöskään pelätä karhuja, vaan helmoja nostamalla ja karhuun päin pyllistämällä he karkoittivat otuksen. Pyhä pelästyi häpyä.

Merete Mazzarellan kirjallisuuskirja Silloin en ole koskaan yksin ihastutti aluksi kovasti, mutta alkoi loppua kohden kyllästyttää. Jaan Mazzarellan käsityksen lukemisesta seurusteluna, keskusteluna aiemmin eläneiden ihmisten kanssa. Mazzarella kertoo kammottavan anekdootin ihailemastani venäläisestä runoilijattaresta Marina Tsvetajevasta. "Jospa tietäisitte mistä tunkiosta runot versovat tuntematta häpeää..." -säe saa uuden merkityksen mielessäni.

Parhaan säästin tietämättäni viimeiseksi: Elias Lönnrotin Matkat 1828-1844. Lönnrot on loistava kertoja ja kirja on täynnä hauskoja juttuja ja huomioita hänen tapaamistaan ihmisistä ja paikoista. Olen vasta alussa, missä Lönnrot arvostelee hämäläisiä epäkohteliaiksi moukiksi ja kiittää savolaisia ja karjalaisia sulaviksi maailmanmiehiksi (liioittelut bloginpitäjän) ja pitää savon murretta "paraana" ja sointuisimpana suomen kielen murteista!

Hauskaa vappua!