Pikku hauskis

Pikku hauskismyssy syksyksi, koko lapsen. Korvat huovutetusta levystä leikatut. Kuva jäi vahingossa nurinpäin. Oli ilo neuloa itse kehrätystä langasta. Mutta neule- ja bloggausplääh jatkuu. Mukavaa kesänjatkoa, on luvattu lämpimiä ilmojakin! Siihen asti, pipot päähän:)

Solacka & Polacka

Eilisiltaiset ja tänäiset puuhani. N. 20 g ja arviolta 40 g.

Minusta on tulossa kansalliskiihkoilija. Suomenlampaan villa on niin mukavaa kehrättävää merinoon verrattuna. Parasta se on silloin, kun villassa on vielä rasvaa ja lampaan hajua jäljellä. Merino tuntuu kuin tuntuukin muoviselta, suorastaan narskuvalta siihen verrattuna, kuten jossain, luultavasti Neulova lehmä- tai heles inki-blogissa mainittiin. Onhan se pehmeää ja silkkistä, suomenlammas karkeampaa ja pörröisempää. Mutta jotain ihanan eloisaa, lämmintä ja sormia hellivää jälkimmäisessä on. Se on varmaan se tunne, se laps' Suomen ällös-tunne, eikä mikään opjektiivinen totuus.

Kyllästyttää jo hiukan itseänikin tarjota vain näitä nyssykkäkuvia. Lapsen villatakin hupun purin pois. Lähdin tekemään sitä sillä meiningillä, että katsotaan matkalla, mitä tästä tulee. Muotoilut meni pusikkoon ja hupusta tuli outo pussi. Nyt neulon sen irrallisena kappaleena. Toukokuun eka päivä on takin kuolinlinja.

Tyytyväistä kehräystä olohuoneen sohvalta

Nämä ovat kuin pieniä kuohkeita pullia. Kehräämisen kanssa on sama kuin pullien, keksien ja karkkienkin kanssa. Kerran aloitettuaan ei voi lopettaa. Paitsi hyvän syöntiä ei tarvitse ensin opetella.



Kolme ylintä "pullaa" ovat huovutusvilloistani, siinä on merinoa ja suomen lammasta yksisäikeisenä. Arvioisin, että yhdessä pullassa on n. 30 g, värikkäässä eniten. Kehräsin eilen päivällä yhden ja illalla vielä toisen. Ihan vaan muitten askarten lomassa, lapsetkaan eivät joutuneet itkemään yhtään. Kuljin välillä huoneesta toiseen pyörivän värttinän kanssa. Kehräämisen voi keskeyttää helposti ja jatkaa myöhemmin. Vauva tykkää katsella -hetken aikaa- sen pyörimistä.

Mutta miksi otsikossa puhutaan sohvasta? Nousen aina sohvalle seisomaan jatkaakseni lankaa vielä vähän, ennen kuin täytyy keskeyttää ja kääriä lanka värttinän ympärille. Parempi olisi malttaa kehrätä lyhyempiä pätkiä, kierre ei ulotu kovin ylös ja lanka jää paikoin hahtuvaiseksi.



Villa on hurmaavaa.

Sitä yhtä ja samaa kehruuta

Kuvassa yllä itse kehrättyä ja värjättyä yksisäikeistä villaa ja Malabrigo Aquarel- lankaa sietämättömään kilohintaan. Kumpi on kumpi?
Niin, se oikean puoleinen on minun, mieskin arvasi vähän mietittyään, vaikkei asianharrastaja olekaan. Ja pilkottaahan siellä lappukin Malabrigossa.

Vaikka minulla ei olekaan mitään kummempia tavoitteita kehräämisessä, on mukava huomata, että se alkaa sujumaan yhä helpommin. Se villan suikalointi on mielestäni tärkeintä koko hommassa, muuten tappelisin edelleen valtavan villapaakun kanssa ja lanka olisi paksua ja möykkyistä. Paksu ja möykkyinenhän on tosin ihan kivaa sinänsä...

On myös hauskaa tajuta syvällisemmin joitain villasta lukemiaan asioita, että suomenlampaan villa on lyhytkuituista ja pörröistä, merinolampaan kuidut taas pitkiä ja sileitä. No niin ne kappas vaan näyttävätkin olevan joo.

Repeilevän hahtuvaisen villan kiertyminen lujaksi langaksi on taikaa, jota ei kyllästy (ainakaan vielä) ihmettelemään.





Alakuvassa taskuehdokkaat koolla lapsen villatakkiin. Mikään näistä ei miellytä, nämä menevät matoiksi ja peitteiksi nukkekotiin. Neulon parhaillaan huppua ja yritän saada takin toukokuun alkuun mennessä valmiiksi. Omani olen lykännyt komeroon, sillä ei ole niin kiirettä, kunhan syksyksi kerkiää.

Itse tehtyjä lankoja

Kehruu on alkanut sujua paremmin, sormet ovat oivaltaneet jotain mitä aivot eivät osaa pukea sanoiksi. Eniten hommaa on helpottanut se kun kehruublogeja kierrettyäni huomasin, että villan saa repiä ohuiksi suikaleiksi. Luulin aluksi, että se on samantyyppistä huijausta kuin hahtuvasta kehruu tai se, kun vesivärityöhön tehdään valkoiset kohdat jälkeenpäin valkoisella peitevärillä. Oikein tekemisenhän täytyy olla vaikeaa.

Tajusin myös, että värttinän ei tarvitse pyöriä tuhatta ja sataa, vaan kierrettä ja villan syöttöä voi hallita paremmin, kun vauhtia on sopivasti.

Sinistä esilankaa on värttinällä aika pitkästi ja siinä on jo ohuempia kohtia enemmän kuin paksuja. Toinen mokoma vielä ja varmasti alkaa olla pipolangat kohta koossa.?

Kehräys on hidasta mutta nautinnollista. Se hoitaa sielua ja koko ihmistä, kuten kaikki hidas puuhastelu omin käsin yleensä tekee.

Harjoituksia värttinällä

Lähestyn uusia asioita yleensä hiipien ja vaanien kulloisenkin jutun ympärillä ensin viikon pari. Lainaan kirjastosta kirjoja aiheesta ja ahmin niitä ja selaan netistä erilaisilla hakusanoilla tietoa. Harvemmin ryntään suin päin kokeilemaan mitään. Kun olen ensin opiskellut mielestäni riittävästi, alkaa vaikein vaihe: karistaakseni aloittamisen paniikin unohdan kaiken mitä teoriassa tiedän- kuten vaikkapa nyt kehräämisestä- ja lähden vain kokeilemaan. Ensin käytän paljon aikaa tutkimiseen ja mielikuvan muodostamiseen asiasta, sitten heitän sen kaiken pois ja yritän niin sanotusti keksiä pyörän uudelleen. Tämän voisi varmaan selvemminkin ilmaista, kyse on jostain sellaisesta, että käytäntö on sitten loppujen lopuksi tärkeämpi kuin kaikki passiivinen teoriatieto; työ tekijäänsä neuvoo ja hyvä niin.

Värttinä on siitä mukava laite, että se on pieni ja helppo ottaa esille, alkulangan sitaisu on ainoa esivalmistelu, sitten pääsee tositoimeen. Väittävät, että sitkeästi harjoittelemalla langasta saa aina vain tasaisempaa ja ohuempaa. Olen kyllä jo harjoitellut jo kolme päivää, niin että se ei taida pitää paikkaansa!



Kehräysongelmistani pienin on se, että päästän kierteen oikean käden sormien läpi ja joudun repimään sitä villaa saadakseni yhtäjaksoisuutta lankaani. Ohuet kohdat langassa ovat rajusti ylikierteisiä, paksummissa ei ole mitään kierrettä lainkaan. Lisäksi värttinä pyörii myötäpäivään vain pienen hetken ja vaihtaa suuntaa hurjan nopeasti.

Kuvassa on suomenlampaasta ja merinosta kehrätty ja kerrattu langanpätkä. Mukavaa puuhastelua kerta kaikkiaan.

Olen tehnyt pari pikku työtä villatakin aloittamisen jälkeen: Myssyn ja sukat vauvalle ja kevätpipon Jitterbugista miehelle. Pipon joustin on varmaan tasaisinta käsialaa ikinä mitä olen onnistunut tekemään! Kuinka rohkaisevaa!


En malta olla julkaisematta kuvaa suloisesta pikku kimpaleestani. Kappale kauneinta Suomea.

Pyöritä, kieritä pellavapäätä

Hieno hyrräni saapui ja illalla oli hyvin aikaa kokeilla sen hyörinää. Ylläoleviin kahden "langan" tekoon meni yhteensä n. puoli tuntia.

Kehräsin efektintäyteiset möttöset valkeasta ja mustasta villasta ja voi kuinka se oli hauskaa! Pyöritin innolla molempiin suuntiin, milloin mitenkin, ohjenuorana vain että saisin langasta yhtäjaksoista, viis möykyistä.

Tähän väliin minun täytyy tunnustaa, että kun aloitin bloggaamisen, minulla oli jotain epäilyksiä ja kärsin liiasta vaatimattomuudesta. Nyt lähden rauhallisesti siitä, että olen maailman mielenkiintoisin ihminen ja kaikki mitä teen on erityistä ja kuvaamisen ja tallentamisen arvoista. Muissa blogeissa nöttöset ja myttyset ovat olleet ja näyttäneet vain valjuilta möttösiltä (anteeksi kaikki) , mutta kun ITSE on omin käsin kehrännyt ensimmäisen lankansa, kyse on jostain muusta. Jostain AIVAN muusta.

Kerrattu lanka värttinällä:



Piudiful! Tsast piudiful....



Huomatkaa yläkuvassa kohta, jossa näkyy keskellä häivähdys ohuemmasta ja tasaisemmasta OIKEASTA langasta.



Lanka kerällä.

Mieheni katsoi puuhaa yhden kerran välinpitämättömästi lausuen: "Eiköhän tuo osata paremmin Kiinassa."

Epäilemättä, epäilemättä!