Pikku hauskis

Pikku hauskismyssy syksyksi, koko lapsen. Korvat huovutetusta levystä leikatut. Kuva jäi vahingossa nurinpäin. Oli ilo neuloa itse kehrätystä langasta. Mutta neule- ja bloggausplääh jatkuu. Mukavaa kesänjatkoa, on luvattu lämpimiä ilmojakin! Siihen asti, pipot päähän:)

Aamu valkeni ihanana. Ihanana. Nana

Sain tomten-mukaelmani valmiiksi jo pari päivää sitten, mutta sen sisäpuoli kieltäytyi aluksi yhteistyöstä, vaikka ompelin karvaisuusestoksi muotokaitaleet ohuesta trikoosta hihansuihin ja niskaan.




Hihansuu.




Tänä aamuna aivan yllättäen, kuten villahousujenkin kanssa kävi, tyttö halusi itse laittaa takin päälle. Äiti oli haltioissaan, mutta ovelana neulojana ei näyttänyt sitä vaan piti pokerin.





Kaikki olivat onnellisia elämänsä loppuun asti tai ainakin siihen asti kun ensimmäinen nappi irtosi!

Eipäs juupas villahousut

Ennen villahousuasiaa valitusta säästä. Lumivalkoinen maisema huhtikuun puolessa välissä tuntuu julmalta murhalta. Niin se tuntuu joka huhtikuu. Kevään tulisi jo marssia ja edetä päivä päivältä riemuisasti kuin vapautusarmeija.





Välissä oli jo niitä kurakelejä ja heräsin tikuttelemaan kiireellä kahden illan nopeana työnä villahousut hahtuvasta 3,5-vuotiaalle. Niistä tuli niin isot, että ne menisivät luultavasti itsellenikin, en ole kokeillut. Ne puetaan päälyhousujen päälle ja kurahaalarin alle, niin etteivät ne kutittaisi vaan lämmittäisivät lasta joka tykkää istuskella maassa lapiomassa lälliä. Etupuoli on neulottu yksinkertaisena, takapuoli ja haara kaksinkertaisena.

Olen huomannut, että kun lapsi saa tavallaan osallistua neuleen tekemiseen, hän hyväksyy ne paremmin. Nytkin runoilin ja paasasin ummet ja lammet villahousuista ja tyttö kävi aina välillä kysymässä, joko ne ovat valmiit. Kokeiltuaan niitä hän heitti ne kiukusta kiljuen pois, ne olivat kutittavat ja karvaiset ja pelkäsin etten saa häntä käyttämään niitä ollenkaan. Mutta kun ensimmäinen uloslähtö tuli, tyttö puki ne oma-aloitteisesti ("Selvähän se että villahousut, juu") päälleen ja on ollut niihin tyytyväinen. Seuraavat villikset aion tehdä silkinpehmeästä merinosta itse värjätyissä karkkiväreissä.

Harjoituksia värttinällä

Lähestyn uusia asioita yleensä hiipien ja vaanien kulloisenkin jutun ympärillä ensin viikon pari. Lainaan kirjastosta kirjoja aiheesta ja ahmin niitä ja selaan netistä erilaisilla hakusanoilla tietoa. Harvemmin ryntään suin päin kokeilemaan mitään. Kun olen ensin opiskellut mielestäni riittävästi, alkaa vaikein vaihe: karistaakseni aloittamisen paniikin unohdan kaiken mitä teoriassa tiedän- kuten vaikkapa nyt kehräämisestä- ja lähden vain kokeilemaan. Ensin käytän paljon aikaa tutkimiseen ja mielikuvan muodostamiseen asiasta, sitten heitän sen kaiken pois ja yritän niin sanotusti keksiä pyörän uudelleen. Tämän voisi varmaan selvemminkin ilmaista, kyse on jostain sellaisesta, että käytäntö on sitten loppujen lopuksi tärkeämpi kuin kaikki passiivinen teoriatieto; työ tekijäänsä neuvoo ja hyvä niin.

Värttinä on siitä mukava laite, että se on pieni ja helppo ottaa esille, alkulangan sitaisu on ainoa esivalmistelu, sitten pääsee tositoimeen. Väittävät, että sitkeästi harjoittelemalla langasta saa aina vain tasaisempaa ja ohuempaa. Olen kyllä jo harjoitellut jo kolme päivää, niin että se ei taida pitää paikkaansa!



Kehräysongelmistani pienin on se, että päästän kierteen oikean käden sormien läpi ja joudun repimään sitä villaa saadakseni yhtäjaksoisuutta lankaani. Ohuet kohdat langassa ovat rajusti ylikierteisiä, paksummissa ei ole mitään kierrettä lainkaan. Lisäksi värttinä pyörii myötäpäivään vain pienen hetken ja vaihtaa suuntaa hurjan nopeasti.

Kuvassa on suomenlampaasta ja merinosta kehrätty ja kerrattu langanpätkä. Mukavaa puuhastelua kerta kaikkiaan.

Olen tehnyt pari pikku työtä villatakin aloittamisen jälkeen: Myssyn ja sukat vauvalle ja kevätpipon Jitterbugista miehelle. Pipon joustin on varmaan tasaisinta käsialaa ikinä mitä olen onnistunut tekemään! Kuinka rohkaisevaa!


En malta olla julkaisematta kuvaa suloisesta pikku kimpaleestani. Kappale kauneinta Suomea.

Purppuranvärinen tupsubaskeri

Lapasten seuraksi valmistui tämä runsasmuotoinen baskeri Sohvi-langasta. Komeus on kruunattu isolla tupsulla, josta olisin halunnut oikein tiuhan ja tuuhean, mutta väsymys iski. Tämä on helpompi läntätä päähän kuin oranssi myssy, jota täytyy hiukan asetella paikalleen.

Mies yritti töiden jälkeen maata hiukan sohvalla, mutta joutui heti kuvaamaan. Perunat pomppivat kattilasta ulos ja lapset itkivät. Ihan tavallisen kiva päivä!

Kirjolapaset ja uusia värjäyksiä

Lapaset valmistuivat, seuraksi on tulossa baskeri, kunhan kerkiää. Innoitus näihin tumppuihin on tietysti Kainuun kukkalapasista ja alla pikkukuvassa näkyvistä värikeristä, jotka sattuivat osumaan vierekkäin kirjahyllyyn. Ideana oli saada kirjavaa vähällä vaivalla niin, ettei tarvitse katsoa mallia eikä laskea silmukoita. Kaikki langat ovat erivahvuisia, puikoista sentään oli suurin osa samaa numeroa. Värit ovat tummemmat ja sävykkäämmät kuin kuvassa, varsinkin punaiset valottuivat taas.

Värjäsin ensimmäisen kerran merinovillaa. Ensin tein Berry blue-grape-sekoituksen kolmelle karstavillavyyhdille. Jälkiliemi oli kirkkaan turkoosia, kaikki grapet oli kadonneet lankoihin. Sitten uitin siinä turkoosissa kaksi merinovillavyyhtiä, kuvassa jälkiliemen jälkiliemessä värjätty turkoosi-vaaleanvihreä. Minäkään en tietenkään kannata eläinrääkkäystä, selvähän se. Mutta löytyykö multa pokkaa myydä merinoni eteenpäin tai tuhota ne tulessa Australian suurlähetystön edessä? Mhym. Eipä taida löytyä. Aion jatkossakin joskus ostaa merinovillaa, mutta pyrin tietysti suosimaan suomalaista.

Näistä siniharmaa-violeteista ajattelin yrittää jonkinlaista villatakkia itselleni. Laitoin värimäärät ja vedet ylös, että voin värjätä kolme samanlaista vyyhteä lisää. Nää sävyt on ihanan monipuoliset hissukkavärit luonnossa (kuva on kyllä todenmukainen, mutta onhan se luonto aivan eri asia:).

Toimituksen huomautus:Pilkkuja viilailtu, huomioita lisätty.

Mössa

Sain eräänlaisen baskerin valmiiksi taannoisten lapasteni seuraksi ja kiikutan sen kiiruun kaupalla tänne ennen kuin päivä alkaa ja lapset alkavat itkeä.

Purin parikin aloitusta, koska en uskonut että silmukoita pitäisi olla niin paljon enemmän kuin pipossa. Nyt uskon, ja puikoilla on uusi myssyntulokas. Paras tehdä pari heti perään, että opin tämän ja se tallentuu ruumiin muistiin. Opin käyttämään pyöröpuikkoja, ne ovat aina ennen tuntuneet hankalilta. Ne ovat muuten hyvät, mutta sormenpäähän tarvitsisi sormustimen, kun puikon päätä täytyy aina työntää, että silmukat liukuisivat puikoilla.

Päähineen lanka on joulutorilta ostettua käsin luonnonväreillä värjättyä villalankaa. Pikku lapussa taisi lukea paju ja punap. Punapuu? Valitessani langat ja kaivellessani lompsaa siellä ei ollutkaan rahaa ja jouduin jättämään langat ja käymään automaatilla. Muistan, että myyjän ilme valahti, hän ei tainnut uskoa, että hakisin langat. Lapasten lanka oli kirkkaamman oranssia, vaikka pehmeää sekin.

Laitoin myssyn reunaan samettinauhaa, joka on ollut ikiajat kaapissa ja välillä joulukranssissa, nyt se sai pysyvän kodin. Tuo merkki on mummoni peruja enkä tiedä mikä se on.

Huivin huiskale ja myssy

Sain tädin huivin ja myssyn vihdoin valmiiksi. Ohjeena myssyyn oli viimeisimmän SK-lehden pitsibaretti, mutta joskus ne omenat vaan putoaa kauaksi puusta. Myssyn pinnan kiva kierre tulee helposta 2 o, langankierto, 1 o, ylivetokavennus-neuleesta.

En taida totta vieköön odottaa jouluun, vaan lähetän nämä tädille kevätlahjaksi. Nämä on niin reikäiset ja vilpoiset neuleet, että sopivat kevääseen paremmin senkin takia. Huivin hatseptsutit ovat turhan paksut pampulat, ne vaihdan vielä ohuiksi huiskaleiksi, ja sitten on hyvä.

Tämä oli jo kahdeksas päivitysyritys tänään, joskus ne on niin repaleisia ne kotiäidin päivät. Toivottavasti ensi kerralla saan kertoa uusista langan värjäyksistä.