Näytetään tekstit, joissa on tunniste värjäys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste värjäys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Karkailevat värit

Värjäsin tänään lankasatsin. Olin aiemmin huomannut, että turkoosista ja oranssista tuli sekoittamalla kiva nopeasti valmis oliivinvihreä. Kokeilin sitä nyt isommassa väriliemessä. Mutta vaikka liemi näytti paperiin kokeiltuna oikealta oliivinvihreältä, se ei tarttunutkaan kuituun saman värisenä. Se oli haaleampi ja mikä hassuinta, paikoitellen oranssi. Värimolekyylit sekoittuivat siis vedessä, mutta säilyivät silti jotenkin erillisinä ja oranssit hiukkaset tarrasivat kuituun niin, ettei turkoosille jäänyt tilaa.? Olisipa fysiikan tunneilla harrastettu värjäystä.

Jälkiliemistä värjäsin topsin, ja siinä vaiheessa liemessä ei ollut enää oranssia, vaan pelkkää turkoosia jäljellä.

Muistan nyt kuulleeni asiasta kokeneemmalta värjäriltä. Taas yksi asia, jonka tietäminen teoriassa ei auta yhtään.
Ps. Ja kyllä käytin glauber-suolaa.



Päivän kuvaksi jotain, joka ei liity otsikkoon mitenkään. Kirjottu orpo lastenvaatteen tasku. Säilytetään. Aika tavaran kaupitsee.

maanantai 28. huhtikuuta 2008

Mitä tuli tehtyä




Värjäsin tänään ensimmäistä kertaa ison satsin lankoja, "iso" tahtoo sanoa 8 vyyhtiä joista osa oli painavampia kuin toiset, yhteensä noin kilo lankaa. Lisäksi muutaman topsin. Ei ollut kivaa. Tuskanhiki otsalla kaatelin kiehuvaa lientä astiasta toiseen. Hain välillä vauvan puolen tunnin päikkäreiltä, taas kaatelin kiehuvia liemiä, vauva nukahtaa uudestaan, kiehuvat liemet, vauva herää, liemet kiehuu, vauvalla tulee kakka, kaikki kiehuu ja lisäksi äidin otsa kuplii.

Tämä kuulosti nyt tietysti aika vaaralliselta, mutta vauva oli ihan turvassa koko ajan eri huoneessa. Leikki-ikäinen oli reissussa miehen hoidossa.

Kumihanskatkin pysyi kädessä suurimman osan ajasta. Sain reseptin ylös, ja periaatteessa mun pitäisi nyt pystyä toistamaan kyseinen värjäystulos. Nyt tiedän jo kuitenkin ihan omasta kokemuksestakin, että käsin värjäykseen sisältyy aina paljon epämääräisyyttä, vaikka kuinka mittailisi tarkkaan ainekset.

Olen lakannut haaveilemasta tasaisesta väristä. Olen oppinut, että teollisuudessa päästään hyvin pieneen liemisuhteeseen, esim. 1:3, yksi osaa väriä ja kolme osaa vettä. Ajattelin alussa, notta johan ny! Jos kerta teollisuuskin, niin kyllä tämäkin plikka! Yritin tehdä saman pienessä kannellisessa astiassa, mutta tulos oli hiukan epätasainen... Suurensin liemisuhdetta kolme kertaa kunnes luovutin. En raaski keittää paria vaivaista vyyhtiä 20 litrassa vettä saadakseni tasaisen yksiväristä lankaa, siinä ei ole mitään mieltä, teollisuus saa huolehtia siitä. Keskityn nyt kehittelemään eri metodeja yhdistellen värjäystavan kirjaville langoille, joka säästäisi mahd. paljon vettä ja energiaa.

Päivän kuvaksi laitetaan kesäinen paljettikirjonta itse tehdystä äitiysmekosta. Mukavaa maanantaipäivää ohikulkijoille!

keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Villan värjäystä kreppipaperilla

On ihan pakko päivittää blogi pelkästään tämän vuoksi. Löysin ranskankielisen linkin Tricotin-sivuilta, jossa neuvotaan askel askeleelta kuvien kanssa miten villa värjätään kreppipaperisuikaleilla. Näyttää varsin siistiltä puuhalta!:)

lauantai 29. maaliskuuta 2008

Al-Kemistin tunnustuksia


Olen kiduttanut tänään villavyyhtiä. Sidoin sen kuudesta kohdasta, poltin sen melkein pohjaan ja kiedoin sen liian tiukalle keinutuolin ympärille. Sekoitin kuvaamattoman raakaa turkoosia lientä. Puolet siitä valui huuhtelussa hukkaan räikeästi kirkuen viemäriin. Kaadoin suoraan pullosta etikkaa märän vyyhdin päälle toivoen, että se pelastaisi mitä pelastettavissa on.

Anastin käyttööni suuren määrän taloustarvikkeita, kattiloita ja kauhoja. Kirjoitin niihin mustalla paksulla tussilla: värjäys. Hahaa! Saatte kattilat kuulkaa palvella korkeita henkisiä tarkoitusperiä, nyt loppui makaronien ja pastapussien rälläys näissä kastrulleissa!

Purin parin viikon turhautumani ja sain kaiken tuskan ja kauhun (se on pilalla!! Se on palanut! Se on pilallaaaaaaaaaaa!!!) jälkeen synnytetyksi mitä harmonisimman ja kauneimman vyyhtikaunokaisen. Hinta mittaamaton, kahden vuorokauden työ. Tein kaiken NIIN kantapään kautta. Tein KAIKEN väärin. Miten voi olla mahdollista, ettei siitä tullut rangaistusta?

Mä olen niin koukussa...

Kyseisestä vyyhdistä ei ole kuvia (muokattu huom. ja kuva lisätty), mutta laitetaan jotain kuitenkin, jotain aivan asiaan kuulumatonta:




Kirjontaa: unkarilaisia ruusuja joista piti tulla tyyny. Väriyhdistelmät eivät miellyttäneetkään, saksin onnistuneet ruusut ja applikoin ne perusvalkoiseen kauluspuseroon, kirpputorilöytöön.

perjantai 28. maaliskuuta 2008

Surinaa

Päässä surisee. Pitäisi olla nukkumassa.

Jauhemaiset happovärit ja suomalaiset villat saapuivat. Olen hypännyt netissä ja löytänyt kivoja sivuja värjäyksestä englanninkielisillä hakusanoilla. Villatopsien värjäys vaikuttaa hauskalta. Rapakontakaisilla sivuilla oli kaikenlaista uunimenetelmää ym. kuten muuten Villapata kiehuu-blogissakin. Ajatukset kiertävät yhä pienenevää kehää villojen ja värjäyksen ympärillä, yritän selvittää, millaista villaa haluan värjätä ja millaisilla väreillä tai tekniikoilla. Toisaalta olisi kiva opetella vähän kaikkea, toisaalta haluaisin oppia jotain kunnolla. Keskittyä.

En ole jaksanut esim. tehdä pätkävärjättyä lankaa, sitä, joka näyttää niin kivalta vyyhteinä, kuin yhden kerran alle 50 g wool-nöttösen. Kun se vaatii hankalia ja aikaa vieviä esivalmisteluja. Tänään päätin kuitenkin kokeilla onneani ja aloin vauvan päikkäreiden aikaan vyyhteämään lankaa kahden tuolin avulla monimetriseksi vyyhdiksi. Pelkäsin koko ajan että 3v. tormaa paikalle ja alkaa härnätä. Mietin mielessäni, uhkailisinko vai lahjoisinko hänet pysymään erossa langasta. Antaisinko paketillisen keksejä vai sulkisinko hetkeksi pimeään komeroon! Ei tarvinnut tehdä kumpaakaan. Tyttö käveli olohuoneesta paikalle ja kysyi niin asiantuntevasti: Teetkö sinä pitkän vyyhdin? Jäi katselemaan ja kommentoimaan. Selitin kaikki työvaiheet mitä aioin tehdä ja juttelimme saisinko vyyhtiin tulleen takun selviämään. Tyttö tarjosi "rauhoituspikkuleipiä" äidin tuskaillessa sotkun kanssa. Puraisin kiitollisena hamahelmilätyskää ja se rauhoittikin kovasti.

Laitetaan kuvaksi joskus 18v. sitten kouluaikoina kirjailemani farkuntasku. Farkut on menneet jo edeltä, mutta taskun ratkoin irti käytettäväksi myöhemmin. Kuvio on muistaakseni perulainen ja Mary Gostelowin Kauneimmat kirjontamallit-kirjasta. Oma kirjonnan raamattuni.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2008

Kalkatusta värjäyksestä

Olen sateenkaarivärjännyt pari vyyhtiä merinoa, tuloksena pari vyyhtiä sekundaa. Merino käyttäytyy aivan eri tavalla kuin aiemmin värjätty karstavilla. Se imaisee värin hetkessä ja liukuja tehdessä jää väkisinkin vaaleampia raitoja värien väleihin. Hyvä puoli tässä on, että väriä ei tarvitse paljon, vaan hyviä tuloksia saa pelkästä jälkiliemestä.

Meinasin tulla hiukan huonolle tuulelle, mutta värjäsin sitten kolmannen onnistuneen vyyhdin. Onhan kaikesta oppirahat maksettava. Tytöt saivat olla mukana, vaikka viimeksi uhkasin, ettei 3v. värjäisi enää ikinä, sillä viimeksi hän nosti kauhean metakan kun lisäsin kirkkaaseen vihreään lusikallisen ruskeaa murtolientä ja se sameni pehmeän sammaleiseksi. "Ei mujjeta! Ei mujjeta!" Isä joutui kantamaan hysteerisesti itkevän tytön pois paikalta...

Höyrytin tupsubaskerin pallon päällä ja sen ulkonäkö parani huomattavasti, harmittaa, kun en malttanut odottaa vaan kuvasin sen yrppyisenä. Ei ole kiva katsoa yrppyisiä baskereita kuvassa.

Tähän juttuun en kerennyt kuvaamaan lankoja, joten laitetaan tämmöinen kaunis rappionostalgiakuva.



Näitä ikkunoita on useita ja niitä tulee aina tähysteltyä. Jospa sieltä joskus katselisi vastaan kalpeat kasvot, vilahtaisi vaan ja katoaisi sitten. Joku Tiltu tai Selma tai Agapeta....Valkoinen piianliina päässä ja posket kuopalla.

lauantai 8. maaliskuuta 2008

Kirjolapaset ja uusia värjäyksiä

Lapaset valmistuivat, seuraksi on tulossa baskeri, kunhan kerkiää. Innoitus näihin tumppuihin on tietysti Kainuun kukkalapasista ja alla pikkukuvassa näkyvistä värikeristä, jotka sattuivat osumaan vierekkäin kirjahyllyyn. Ideana oli saada kirjavaa vähällä vaivalla niin, ettei tarvitse katsoa mallia eikä laskea silmukoita. Kaikki langat ovat erivahvuisia, puikoista sentään oli suurin osa samaa numeroa. Värit ovat tummemmat ja sävykkäämmät kuin kuvassa, varsinkin punaiset valottuivat taas.

Värjäsin ensimmäisen kerran merinovillaa. Ensin tein Berry blue-grape-sekoituksen kolmelle karstavillavyyhdille. Jälkiliemi oli kirkkaan turkoosia, kaikki grapet oli kadonneet lankoihin. Sitten uitin siinä turkoosissa kaksi merinovillavyyhtiä, kuvassa jälkiliemen jälkiliemessä värjätty turkoosi-vaaleanvihreä. Minäkään en tietenkään kannata eläinrääkkäystä, selvähän se. Mutta löytyykö multa pokkaa myydä merinoni eteenpäin tai tuhota ne tulessa Australian suurlähetystön edessä? Mhym. Eipä taida löytyä. Aion jatkossakin joskus ostaa merinovillaa, mutta pyrin tietysti suosimaan suomalaista.

Näistä siniharmaa-violeteista ajattelin yrittää jonkinlaista villatakkia itselleni. Laitoin värimäärät ja vedet ylös, että voin värjätä kolme samanlaista vyyhteä lisää. Nää sävyt on ihanan monipuoliset hissukkavärit luonnossa (kuva on kyllä todenmukainen, mutta onhan se luonto aivan eri asia:).

Toimituksen huomautus:Pilkkuja viilailtu, huomioita lisätty.


perjantai 7. maaliskuuta 2008

Päivän värit

Sisäinen alkuasukkaani tanssii ja kiljuu riemusta näiden kirkasväristen vyyhtien ympärillä. Mikähän siinä on, että tunnen syyllisyyttä siitäkin, että pidän kirkkaista väreistä? No, nehän on tietysti lapsellisia ja sivistymättömiä ja juuri siksi niin vapauttavan riemastuttavia.

Minulla on tainnut olla aloittelija-moukan tuuria aikaisemmin, sillä näihin vyyhteihin sain aikaiseksi isot violetit peukalon jäljet keskelle turkoosia.

Kun ylempien lankavyyhtien loppuliemeen lisättiin erinäisiä sotkuja edellisistä värijameista, tuloksena oli kaksi näin runollista yhdistelmää. Kaksi toukokuun iltaa, silloin kun kaikki riemu ja hauskuus on vielä edessä.

On minulla pari neulettakin puikoilla, ne on koko ajan tulossa, ne on tulossa ihan kohtapuoleen...

keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

Värjäyskokeiluja

Kun sukulaiset olivat kyläilynsä kyläilleet, suoritin puhdistautumisriitin ja värjätä luikautin hiukan murrettuja sävyjä. Arastelin aluksi ruskean murtoliemen lisäämistä, mutta olin lopulta hyvinkin tyytyväinen tulokseen. Alimmista langoista tuli hyvin herkkiä, puuterisia sävyjä. Kokeilut jatkuvat...

Tyttöni värjäsi 5v. serkkunsa kanssa pikku vyyhdit ja virkkasin nukkekotiin pikku maton.

perjantai 29. helmikuuta 2008

Hilpeän värjärin kuulumisia

Eilen vauva nukkui niin kätevästi aamupäivällä, että pääsin toisen tyttöni kanssa värjäilemään. Sain kaksi vyyhtiä mango-melonia, toisen jälkiliemestä, kaksi eri vihreää ja vielä yhden pastellivihreän edellisten jälkiliemestä (termin olen bongannut oikeilta värjäreiltä, Kool aidista kun puhutaan, pitäisi kai sanoa jälkimehusta, jälkilitkusta...). Olen tyytyväinen, värit ovat ihan ok ja tasaisia, lanoliinitin vyyhdit vielä sopivan pehmeiksi värjäyksen jälkeen. Mutta laskeskeltuani vyyhdille hintaa tajusin, ettei tavallaan kannata värjätä noita yksivärisiä, vaan ottaa kaikki ilo irti ja värjätä liukuja ja pätkiä.


Olen myös tämän käsinkehrätyn pehmoisen merinovyyhden onnellinen uusi omistaja. 3v. tyttö, joka inhoaa villaa ("Se on karvainen, hyi!"), silitteli tätä poskeaan vasten erittäin hyväksyvästi.

Värjäsin hanskat kädessä tällä kertaa ja vain molemmat peukalot värjäytyivät, toinen oranssiksi ja toinen vihreäksi. Värien kanssa läträäminen on autuaallista. Alkuhosumisen jälkeen olen jaksanut kärsivällisesti suunnitella ja valmistella itse sessiota. Olisipa aikaa vielä kutoakin!

Palaan lankalapsieni luota takaisin oikeiden ihanien lasteni luo:)

perjantai 22. helmikuuta 2008

Jotain ihanaa




Väsymys ja ärtymys oli ihan tervemenoa vaan Koolaid-terapiahetken jälkeen. Käytin kahteen 100 g vyyhtiin 6 pussia kumpaankin. NamiNami-vyyhdissä on Mango-Strawberry-Pink Lemonade-sekoitus ja rypäleen sävyisessä Grape-Blue Berry-Black Cherry-sekoilu. Seuraavalla kerralla saatan malttaa käyttää jopa muovihanskojakin.

Kaiken huipuksi aurinkokin alkoi paistaa räntämyrskyn ja tuulen jälkeen. Tosin mulla on nyt oma mango-aurinko kuivumassa toimiston puolella...Siitä tulee lapselle jotain ihanaa.