Pikku hauskis

Pikku hauskismyssy syksyksi, koko lapsen. Korvat huovutetusta levystä leikatut. Kuva jäi vahingossa nurinpäin. Oli ilo neuloa itse kehrätystä langasta. Mutta neule- ja bloggausplääh jatkuu. Mukavaa kesänjatkoa, on luvattu lämpimiä ilmojakin! Siihen asti, pipot päähän:)

Solacka & Polacka

Eilisiltaiset ja tänäiset puuhani. N. 20 g ja arviolta 40 g.

Minusta on tulossa kansalliskiihkoilija. Suomenlampaan villa on niin mukavaa kehrättävää merinoon verrattuna. Parasta se on silloin, kun villassa on vielä rasvaa ja lampaan hajua jäljellä. Merino tuntuu kuin tuntuukin muoviselta, suorastaan narskuvalta siihen verrattuna, kuten jossain, luultavasti Neulova lehmä- tai heles inki-blogissa mainittiin. Onhan se pehmeää ja silkkistä, suomenlammas karkeampaa ja pörröisempää. Mutta jotain ihanan eloisaa, lämmintä ja sormia hellivää jälkimmäisessä on. Se on varmaan se tunne, se laps' Suomen ällös-tunne, eikä mikään opjektiivinen totuus.

Kyllästyttää jo hiukan itseänikin tarjota vain näitä nyssykkäkuvia. Lapsen villatakin hupun purin pois. Lähdin tekemään sitä sillä meiningillä, että katsotaan matkalla, mitä tästä tulee. Muotoilut meni pusikkoon ja hupusta tuli outo pussi. Nyt neulon sen irrallisena kappaleena. Toukokuun eka päivä on takin kuolinlinja.

Tyytyväistä kehräystä olohuoneen sohvalta

Nämä ovat kuin pieniä kuohkeita pullia. Kehräämisen kanssa on sama kuin pullien, keksien ja karkkienkin kanssa. Kerran aloitettuaan ei voi lopettaa. Paitsi hyvän syöntiä ei tarvitse ensin opetella.



Kolme ylintä "pullaa" ovat huovutusvilloistani, siinä on merinoa ja suomen lammasta yksisäikeisenä. Arvioisin, että yhdessä pullassa on n. 30 g, värikkäässä eniten. Kehräsin eilen päivällä yhden ja illalla vielä toisen. Ihan vaan muitten askarten lomassa, lapsetkaan eivät joutuneet itkemään yhtään. Kuljin välillä huoneesta toiseen pyörivän värttinän kanssa. Kehräämisen voi keskeyttää helposti ja jatkaa myöhemmin. Vauva tykkää katsella -hetken aikaa- sen pyörimistä.

Mutta miksi otsikossa puhutaan sohvasta? Nousen aina sohvalle seisomaan jatkaakseni lankaa vielä vähän, ennen kuin täytyy keskeyttää ja kääriä lanka värttinän ympärille. Parempi olisi malttaa kehrätä lyhyempiä pätkiä, kierre ei ulotu kovin ylös ja lanka jää paikoin hahtuvaiseksi.



Villa on hurmaavaa.

Sitä yhtä ja samaa kehruuta

Kuvassa yllä itse kehrättyä ja värjättyä yksisäikeistä villaa ja Malabrigo Aquarel- lankaa sietämättömään kilohintaan. Kumpi on kumpi?
Niin, se oikean puoleinen on minun, mieskin arvasi vähän mietittyään, vaikkei asianharrastaja olekaan. Ja pilkottaahan siellä lappukin Malabrigossa.

Vaikka minulla ei olekaan mitään kummempia tavoitteita kehräämisessä, on mukava huomata, että se alkaa sujumaan yhä helpommin. Se villan suikalointi on mielestäni tärkeintä koko hommassa, muuten tappelisin edelleen valtavan villapaakun kanssa ja lanka olisi paksua ja möykkyistä. Paksu ja möykkyinenhän on tosin ihan kivaa sinänsä...

On myös hauskaa tajuta syvällisemmin joitain villasta lukemiaan asioita, että suomenlampaan villa on lyhytkuituista ja pörröistä, merinolampaan kuidut taas pitkiä ja sileitä. No niin ne kappas vaan näyttävätkin olevan joo.

Repeilevän hahtuvaisen villan kiertyminen lujaksi langaksi on taikaa, jota ei kyllästy (ainakaan vielä) ihmettelemään.





Alakuvassa taskuehdokkaat koolla lapsen villatakkiin. Mikään näistä ei miellytä, nämä menevät matoiksi ja peitteiksi nukkekotiin. Neulon parhaillaan huppua ja yritän saada takin toukokuun alkuun mennessä valmiiksi. Omani olen lykännyt komeroon, sillä ei ole niin kiirettä, kunhan syksyksi kerkiää.

Itse tehtyjä lankoja

Kehruu on alkanut sujua paremmin, sormet ovat oivaltaneet jotain mitä aivot eivät osaa pukea sanoiksi. Eniten hommaa on helpottanut se kun kehruublogeja kierrettyäni huomasin, että villan saa repiä ohuiksi suikaleiksi. Luulin aluksi, että se on samantyyppistä huijausta kuin hahtuvasta kehruu tai se, kun vesivärityöhön tehdään valkoiset kohdat jälkeenpäin valkoisella peitevärillä. Oikein tekemisenhän täytyy olla vaikeaa.

Tajusin myös, että värttinän ei tarvitse pyöriä tuhatta ja sataa, vaan kierrettä ja villan syöttöä voi hallita paremmin, kun vauhtia on sopivasti.

Sinistä esilankaa on värttinällä aika pitkästi ja siinä on jo ohuempia kohtia enemmän kuin paksuja. Toinen mokoma vielä ja varmasti alkaa olla pipolangat kohta koossa.?

Kehräys on hidasta mutta nautinnollista. Se hoitaa sielua ja koko ihmistä, kuten kaikki hidas puuhastelu omin käsin yleensä tekee.

Harjoituksia värttinällä

Lähestyn uusia asioita yleensä hiipien ja vaanien kulloisenkin jutun ympärillä ensin viikon pari. Lainaan kirjastosta kirjoja aiheesta ja ahmin niitä ja selaan netistä erilaisilla hakusanoilla tietoa. Harvemmin ryntään suin päin kokeilemaan mitään. Kun olen ensin opiskellut mielestäni riittävästi, alkaa vaikein vaihe: karistaakseni aloittamisen paniikin unohdan kaiken mitä teoriassa tiedän- kuten vaikkapa nyt kehräämisestä- ja lähden vain kokeilemaan. Ensin käytän paljon aikaa tutkimiseen ja mielikuvan muodostamiseen asiasta, sitten heitän sen kaiken pois ja yritän niin sanotusti keksiä pyörän uudelleen. Tämän voisi varmaan selvemminkin ilmaista, kyse on jostain sellaisesta, että käytäntö on sitten loppujen lopuksi tärkeämpi kuin kaikki passiivinen teoriatieto; työ tekijäänsä neuvoo ja hyvä niin.

Värttinä on siitä mukava laite, että se on pieni ja helppo ottaa esille, alkulangan sitaisu on ainoa esivalmistelu, sitten pääsee tositoimeen. Väittävät, että sitkeästi harjoittelemalla langasta saa aina vain tasaisempaa ja ohuempaa. Olen kyllä jo harjoitellut jo kolme päivää, niin että se ei taida pitää paikkaansa!



Kehräysongelmistani pienin on se, että päästän kierteen oikean käden sormien läpi ja joudun repimään sitä villaa saadakseni yhtäjaksoisuutta lankaani. Ohuet kohdat langassa ovat rajusti ylikierteisiä, paksummissa ei ole mitään kierrettä lainkaan. Lisäksi värttinä pyörii myötäpäivään vain pienen hetken ja vaihtaa suuntaa hurjan nopeasti.

Kuvassa on suomenlampaasta ja merinosta kehrätty ja kerrattu langanpätkä. Mukavaa puuhastelua kerta kaikkiaan.

Olen tehnyt pari pikku työtä villatakin aloittamisen jälkeen: Myssyn ja sukat vauvalle ja kevätpipon Jitterbugista miehelle. Pipon joustin on varmaan tasaisinta käsialaa ikinä mitä olen onnistunut tekemään! Kuinka rohkaisevaa!


En malta olla julkaisematta kuvaa suloisesta pikku kimpaleestani. Kappale kauneinta Suomea.

Takkiunelma

Olen aloittanut ja purkanut viime aikoina kolme eri tunikantekelettä. Vain päästäkseni sinuiksi silmukoiden ja tiheyksien kanssa. En oikeastaan pidä sitä turhana ja harmillisena, vaan tekemällä oppimisena. Minusta ei ole ohjeiden ymmärtäjäksi eikä noudattajaksi. Kantapään kautta!

Nyt kävin rynnäkköön ja neuloin mallitilkun omakoolatuista (mikä yhdysbarbarismi) langoista. Kaksi värierää samalla reseptillä tuottivat siniharmaan ja lilaharmaan sävyisiä vyyhtejä, jotka aion sovitella Modasta pongaamaani takkiin. Luulen, että siitä tulee ihan kiva...sävyt ovat niin kauniita! Kävin kuvaamassa ne ulkona, satoi taas hiukan lunta ja kuva toistaa värit uskollisesti.

Jutustelen hetken ajatteluni avartumisesta neuleblogien myötä. Olohuoneen lattialta kuuluu varmaan kohta äänimerkki, silloin täytyy lopettaa.

Ennen ajattelin, että luonnonvärit ovat ikäviä, tylsiä, likaisia ja haaleita. Olen oppinut, että ne ovatkin pehmeitä, kauniita ja älyllisiä/tiedostavia.
Ennen ajattelin myös, että pintaneuleet ovat möykkyisiä, epätasaisia, rumia ja ikäviä. Ei, ne ovatkin jännittäviä, mielenkiintoisia ja haastavia!
Ajattelin, että sukkien ja lapasten kutominen on mummojen päiväpuhdetta (puhina vaan kuuluu, kun mummot kutovat ikävystyneenä puhisten sukkia- puh, puh).
Ehei, se on korkeamman tason tiedettä, taidetta ja viihdettä. On jopa mahdollista omistaa bloginsa pelkälle sukankutomiselle, kuten Sukanvarsi-blogi.

Koskaan ei ole liian myöhäistä avartaa ajatteluaan:)

Kirjolapaset ja uusia värjäyksiä

Lapaset valmistuivat, seuraksi on tulossa baskeri, kunhan kerkiää. Innoitus näihin tumppuihin on tietysti Kainuun kukkalapasista ja alla pikkukuvassa näkyvistä värikeristä, jotka sattuivat osumaan vierekkäin kirjahyllyyn. Ideana oli saada kirjavaa vähällä vaivalla niin, ettei tarvitse katsoa mallia eikä laskea silmukoita. Kaikki langat ovat erivahvuisia, puikoista sentään oli suurin osa samaa numeroa. Värit ovat tummemmat ja sävykkäämmät kuin kuvassa, varsinkin punaiset valottuivat taas.

Värjäsin ensimmäisen kerran merinovillaa. Ensin tein Berry blue-grape-sekoituksen kolmelle karstavillavyyhdille. Jälkiliemi oli kirkkaan turkoosia, kaikki grapet oli kadonneet lankoihin. Sitten uitin siinä turkoosissa kaksi merinovillavyyhtiä, kuvassa jälkiliemen jälkiliemessä värjätty turkoosi-vaaleanvihreä. Minäkään en tietenkään kannata eläinrääkkäystä, selvähän se. Mutta löytyykö multa pokkaa myydä merinoni eteenpäin tai tuhota ne tulessa Australian suurlähetystön edessä? Mhym. Eipä taida löytyä. Aion jatkossakin joskus ostaa merinovillaa, mutta pyrin tietysti suosimaan suomalaista.

Näistä siniharmaa-violeteista ajattelin yrittää jonkinlaista villatakkia itselleni. Laitoin värimäärät ja vedet ylös, että voin värjätä kolme samanlaista vyyhteä lisää. Nää sävyt on ihanan monipuoliset hissukkavärit luonnossa (kuva on kyllä todenmukainen, mutta onhan se luonto aivan eri asia:).

Toimituksen huomautus:Pilkkuja viilailtu, huomioita lisätty.

Päivän värit

Sisäinen alkuasukkaani tanssii ja kiljuu riemusta näiden kirkasväristen vyyhtien ympärillä. Mikähän siinä on, että tunnen syyllisyyttä siitäkin, että pidän kirkkaista väreistä? No, nehän on tietysti lapsellisia ja sivistymättömiä ja juuri siksi niin vapauttavan riemastuttavia.

Minulla on tainnut olla aloittelija-moukan tuuria aikaisemmin, sillä näihin vyyhteihin sain aikaiseksi isot violetit peukalon jäljet keskelle turkoosia.

Kun ylempien lankavyyhtien loppuliemeen lisättiin erinäisiä sotkuja edellisistä värijameista, tuloksena oli kaksi näin runollista yhdistelmää. Kaksi toukokuun iltaa, silloin kun kaikki riemu ja hauskuus on vielä edessä.

On minulla pari neulettakin puikoilla, ne on koko ajan tulossa, ne on tulossa ihan kohtapuoleen...

Värjäyskokeiluja

Kun sukulaiset olivat kyläilynsä kyläilleet, suoritin puhdistautumisriitin ja värjätä luikautin hiukan murrettuja sävyjä. Arastelin aluksi ruskean murtoliemen lisäämistä, mutta olin lopulta hyvinkin tyytyväinen tulokseen. Alimmista langoista tuli hyvin herkkiä, puuterisia sävyjä. Kokeilut jatkuvat...

Tyttöni värjäsi 5v. serkkunsa kanssa pikku vyyhdit ja virkkasin nukkekotiin pikku maton.

Hilpeän värjärin kuulumisia

Eilen vauva nukkui niin kätevästi aamupäivällä, että pääsin toisen tyttöni kanssa värjäilemään. Sain kaksi vyyhtiä mango-melonia, toisen jälkiliemestä, kaksi eri vihreää ja vielä yhden pastellivihreän edellisten jälkiliemestä (termin olen bongannut oikeilta värjäreiltä, Kool aidista kun puhutaan, pitäisi kai sanoa jälkimehusta, jälkilitkusta...). Olen tyytyväinen, värit ovat ihan ok ja tasaisia, lanoliinitin vyyhdit vielä sopivan pehmeiksi värjäyksen jälkeen. Mutta laskeskeltuani vyyhdille hintaa tajusin, ettei tavallaan kannata värjätä noita yksivärisiä, vaan ottaa kaikki ilo irti ja värjätä liukuja ja pätkiä.


Olen myös tämän käsinkehrätyn pehmoisen merinovyyhden onnellinen uusi omistaja. 3v. tyttö, joka inhoaa villaa ("Se on karvainen, hyi!"), silitteli tätä poskeaan vasten erittäin hyväksyvästi.

Värjäsin hanskat kädessä tällä kertaa ja vain molemmat peukalot värjäytyivät, toinen oranssiksi ja toinen vihreäksi. Värien kanssa läträäminen on autuaallista. Alkuhosumisen jälkeen olen jaksanut kärsivällisesti suunnitella ja valmistella itse sessiota. Olisipa aikaa vielä kutoakin!

Palaan lankalapsieni luota takaisin oikeiden ihanien lasteni luo:)

Mallitilkkuja

Sohvi-saalilanka, Elfin colour-mohair, Garnstudin Cotton Viscose ja Jitterbug väri Gauguin. Lisään tiheydet muistiin myöhemmin. Kahdessa ensimmäisessä puikot 3,5, jälkimmäisissä 2,5.

Ei päästy tänään jumppakerhoon, koska vauva nukkui niin myöhään, lunta oli tullut niin paljon ja miehen aika meni ylityötunteja keräillessä. Onneksi vauvan kummitäti poikkesi kylässä.

Olen malttanut mennä varhain nukkumaan lasten kanssa ja jaksanut paljon paremmin. Värjäyshurmiotakin on vielä jäljellä, itse asiassa ei meinaa uni tulla silmään, kun suunnittelen pussisekoituksia. Lankaa ja limsajauhetta on tulossa lisää ensi viikolla. Omaa silmää miellyttää eniten lanka, jossa kaksi tai kolme väriä liukuu toistensa lomaan ilman rajoja, mutta aion kokeilla pätkävärjäystäkin parin-kolmen värin vierekkäisillä sävyillä. Nyt kun olen kokeillut langanvärjäystä, into ostaa "valmiita" lankoja on vähentynyt. Pitäisikö kokeilla vielä kehräämistäkin...? Käsityöalan yrittäjä-kaveri suositteli värttinää. Olen niin avuton kaikkien härvelien kanssa, missä on liikkuvia osia, että arastelen rukkiakin huipputeknologisena vimpaimena. Mitä se epäilemättä onkin.

Ajattelin koota tänne omaankin päikkyyni koolauslinkkejä, niistä on ollut paljon apua suunnitellessa ja värjätessä.

Löysin Riihivillan kertakaikkisen upeat sivut, joissa riittää lukemista ja tutkimista sieni- ja kasvivärjäyksestä.

Jotain ihanaa

Väsymys ja ärtymys oli ihan tervemenoa vaan Koolaid-terapiahetken jälkeen. Käytin kahteen 100 g vyyhtiin 6 pussia kumpaankin. NamiNami-vyyhdissä on Mango-Strawberry-Pink Lemonade-sekoitus ja rypäleen sävyisessä Grape-Blue Berry-Black Cherry-sekoilu. Seuraavalla kerralla saatan malttaa käyttää jopa muovihanskojakin.

Kaiken huipuksi aurinkokin alkoi paistaa räntämyrskyn ja tuulen jälkeen. Tosin mulla on nyt oma mango-aurinko kuivumassa toimiston puolella...Siitä tulee lapselle jotain ihanaa.

Lankakeriä

Raahasin langat ulos kahdeksalta aamulla. Silloin ei ollut vielä ohikulkijoita näkemässä ja paheksumassa.
"Mä en taho", parkui Piikun pieni kerä.
"Me ei tahota", kiljuivat Jitterbugit.
"Mä tahon kaakaota!"
"Me tahotaan kattoa lastenohjelmia!"
"Höpsis. Raitis ilma tekee hyvää ja ulkona tulee kauniita kuvia, kun on hyvä valo."

Luimuillen kiikutan lankakorin kiireesti kuusen alle. Lunta ja vihreitä oksia, ne näyttää aina hyvältä kuvissa? Jouluunkin on vain 10 kuukautta aikaa, joten vihreät kuusenoksat ovat jo hyvinkin ajankohtaiset.

Räps räps. Naks. Räps räps. Naks.

Kuvassa lankakerät mököttävät aamuhämärässä. Sohvi-saalilanka ja Piikun iso fuksia kerä ovat kiukusta ylivalottuneet. On vain ajan kysymys, milloin ne räjähtävät.

"Täällä on pimeää!"
"Noi pistelee!"
"Mun on kylmä!"
"Pyörikää vähän siellä korissa, leikkikää vaikka hippaa, niin ei tule kylmä. Äiti ottaa vielä pari kuvaa."

Torilla kävelee joku. Kyykin lumessa ja tavoittelen taiteellisia kuvakulmia. Kuusenoksat tunkevat kuvaan ja pilaavat kaiken. Räpsin kuvia ja poistan niitä saman tien. Ei näistä tule hyviä, sellaisia kuin oikeissa neuleblogeissa. Olisiko pitänyt kuitenkin kuvata ne vyyhteinä, kun ne olivat vielä sorjia ja arvoituksellisia eivätkä tuollaisia arkisia vaikkakin somia palleroita? Miten voit ajatella noin omista lapsistasi...

No niin. Eiköhän niistä joku onnistu ja kohota uuden blogini tasoa. Pääasia on , että on kauniita kuvia.

"Mä en halua enää koskaan ulos!"
"Voi voi kerä-kulta, kun olet kasvanut isoksi villatakiksi, haluat aina lähteä ulos. Suorastaan kerjäät, että pääset eteisen kopasta mukaan."

Salomonin sotkut

Minua vaivaa kerityn langan kauhu. En uskalla kajota kalliisiin lankoihini epäonnistumisen pelossa. Tyydyn siis kerimään vyyhdit, kuvaamaan niitä ja samalla pohdin vimmatusti, mikä olisi tarpeeksi helppoa neulottavaa.

Pikku kuvassa on näet salomonhuivi III surullisia jäännöksiä, kasa leikattuja ja purettuja hapsuja. Virkkasin Elfin colourista ensimmäisen kolmiohuivin salomonin solmuilla (toisen kummitädin joululahja). Vaikka aloitin sen yläreunasta, siitä tuli kuitenkin juuri sen verran epämuotoinen, että se oli pakko purkaa. Analyseerasin, että syynä oli reunoissa kääntymiseen virkatut liian lyhyet venytetyt silmukkaketjut. Ne saivat huivin kuroutumaan liian kapeaksi alaosastaan suhteessa yläreunaan. Olin jo laittanut hapsutkin!

En jaksa nyt heti yrittää uudestaan. Saatan tehdä kolmion sijaan pitkän kaulahuivin, se nyt on kuitenkin jo hanskassa.

"Miksi", kysyy insinöörineuloja tässä välissä, "miksi et pysähtynyt katsomaan välillä miten huivi etenee? Olisit havainnut ongelman jo alkuvaiheessa, purkanut vähän matkaa sen sijaan että tärväsit siihen kaksi tuntia. Olisit pohtinut ongelmaa, selvittänyt ja korjannut sen."

Mykkää häpeää! En minä pysty virkkaamaan loogisesti. Kun lapset on saatu illalla nukkumaan, lösähdän sohvaan ja virkkaan ja neulon mielenterveyteni edestä.

Elfin colour on muuten ihanaa työstää, paksua ja jotenkin silkkistä ja erittäin sujahtavaa. Mutta värityksestä en pidä. Lanka on hyvä esimerkki juuri niistä, jotka näyttävät hienolta keränä, mutta kovin sekalaiselta valmiina työnä. Värit ja sävyt sopivat makoisasti yhteen, mutta ne rajautuvat töksähtäen sen sijaan että liukuisivat nätisti toistensa lomaan. Kun aloin ajatella virkatessani lapsuuteni ylellisyyttä, Trio-jäätelöä, aloin tykätä langasta enemmän.



Kun kerran kaikki mitä yritän menee vintturaan...nöyrryin neulomaan mallitilkkuja! Ja se oli hauskaa! Vasemmalta oikealle: Melli-lanka, Malabrigo Aquarel, Colinette Jitterbug väri Mardi gras, Piikun ohut villalanka. Paksuihin käytin 8,5 puikkoja, kahteen viimeiseen kakkosen puikkoja. Opin monenlaista:
-Paksun langan neulomisesta kädet kipeytyvät, erityisesti vasen ranne naksuu. Älä osta paksuja lankoja.
- Colinetten lanka oli parasta neulottavaa, mitä minulla on ollut tähän mennessä. Pehmeää ja sujuvaa. En tiennyt, että langoissa voi olla tällaisia eroja. Lanka on ollut vain lankaa...
-Käsialani on löyhää (tämä on ollut tiedossa aikaisemminkin). Minulla olisi käyttöä ykkösen ja 1,5 puikoille. Osta.

Muokkausta: Lisään tiheydet: Melli: 10cm/9s Malabrigo 10 cm/10s Jitterbug: 10 cm/22 s Piiku: 10cm/28s

Lankojen värit ovat kuvassa muuten ok, mutta punaiset valottuivat, ovat molemmissa kerissä oikeasti synkän viinipunaisia, ei puolukan punaisia kuten kuvassa.