Tuhat ja yksi paljettia

Muutama vuosi sitten purin turhautumiani paljettikirjontaan. Koristelin kirppistopin , ompelin t-paidalle helman ja kirjailin sen kukilla, perhosilla ja kashmirpisaroilla. Kaikki yksinkertaisella ompelulangalla ilman tukikangasta- oliko järkee? Jos olisin innostuksen tullessa pysähtynyt miettimään parasta toteutustapaa ja kestävyyttä, niin tekemättä olisi jäänyt. Mekon olen pessyt jo ainakin kolme kertaa koneessa ja vahvistanut kerran kirjailuja uudella langalla.

Ekskuse-muaa

Päähäni pälähti yhtäkkiä, että olisi ehkä kohteliasta niille harvoille (mutta valituille kröhöm!) lukijoille jotka täällä käyvät, ilmoittaa, että opliikki on nykyään kiireinen blogin ulkopuolisessa elämässään. Uusia päivityksiä on tulossa vastedes harvemmin. Kiitos, anteeksi sekä hyvää päivänjatkoa.

Karkailevat värit

Värjäsin tänään lankasatsin. Olin aiemmin huomannut, että turkoosista ja oranssista tuli sekoittamalla kiva nopeasti valmis oliivinvihreä. Kokeilin sitä nyt isommassa väriliemessä. Mutta vaikka liemi näytti paperiin kokeiltuna oikealta oliivinvihreältä, se ei tarttunutkaan kuituun saman värisenä. Se oli haaleampi ja mikä hassuinta, paikoitellen oranssi. Värimolekyylit sekoittuivat siis vedessä, mutta säilyivät silti jotenkin erillisinä ja oranssit hiukkaset tarrasivat kuituun niin, ettei turkoosille jäänyt tilaa.? Olisipa fysiikan tunneilla harrastettu värjäystä.

Jälkiliemistä värjäsin topsin, ja siinä vaiheessa liemessä ei ollut enää oranssia, vaan pelkkää turkoosia jäljellä.

Muistan nyt kuulleeni asiasta kokeneemmalta värjäriltä. Taas yksi asia, jonka tietäminen teoriassa ei auta yhtään.
Ps. Ja kyllä käytin glauber-suolaa.



Päivän kuvaksi jotain, joka ei liity otsikkoon mitenkään. Kirjottu orpo lastenvaatteen tasku. Säilytetään. Aika tavaran kaupitsee.

Kirjoja

Olen taas lukenut syödessäni muutaman kirjan. Martti Haavion Suomalainen mytologia, jossa käyskentelin ees taas kuin metsässä samoillen muinaisuudessamme. Ruokapöydässä repiessäni keltaisilla kulmahampaillani pikku hornetsiipi- ja koipipalaraukkoja tunsin itseni kirjan vaikutuksesta vähintään karhunpeijaisten osanottajaksi. Ellei ihan karhunkaatajaksikin.

No, naiset eivät kaataneet karhuja, mutta erään kansanperinteen mukaan naisten ei tarvinnut myöskään pelätä karhuja, vaan helmoja nostamalla ja karhuun päin pyllistämällä he karkoittivat otuksen. Pyhä pelästyi häpyä.

Merete Mazzarellan kirjallisuuskirja Silloin en ole koskaan yksin ihastutti aluksi kovasti, mutta alkoi loppua kohden kyllästyttää. Jaan Mazzarellan käsityksen lukemisesta seurusteluna, keskusteluna aiemmin eläneiden ihmisten kanssa. Mazzarella kertoo kammottavan anekdootin ihailemastani venäläisestä runoilijattaresta Marina Tsvetajevasta. "Jospa tietäisitte mistä tunkiosta runot versovat tuntematta häpeää..." -säe saa uuden merkityksen mielessäni.

Parhaan säästin tietämättäni viimeiseksi: Elias Lönnrotin Matkat 1828-1844. Lönnrot on loistava kertoja ja kirja on täynnä hauskoja juttuja ja huomioita hänen tapaamistaan ihmisistä ja paikoista. Olen vasta alussa, missä Lönnrot arvostelee hämäläisiä epäkohteliaiksi moukiksi ja kiittää savolaisia ja karjalaisia sulaviksi maailmanmiehiksi (liioittelut bloginpitäjän) ja pitää savon murretta "paraana" ja sointuisimpana suomen kielen murteista!

Hauskaa vappua!

Aamu valkeni ihanana. Ihanana. Nana

Sain tomten-mukaelmani valmiiksi jo pari päivää sitten, mutta sen sisäpuoli kieltäytyi aluksi yhteistyöstä, vaikka ompelin karvaisuusestoksi muotokaitaleet ohuesta trikoosta hihansuihin ja niskaan.




Hihansuu.




Tänä aamuna aivan yllättäen, kuten villahousujenkin kanssa kävi, tyttö halusi itse laittaa takin päälle. Äiti oli haltioissaan, mutta ovelana neulojana ei näyttänyt sitä vaan piti pokerin.





Kaikki olivat onnellisia elämänsä loppuun asti tai ainakin siihen asti kun ensimmäinen nappi irtosi!

Mitä tuli tehtyä

Värjäsin tänään ensimmäistä kertaa ison satsin lankoja, "iso" tahtoo sanoa 8 vyyhtiä joista osa oli painavampia kuin toiset, yhteensä noin kilo lankaa. Lisäksi muutaman topsin. Ei ollut kivaa. Tuskanhiki otsalla kaatelin kiehuvaa lientä astiasta toiseen. Hain välillä vauvan puolen tunnin päikkäreiltä, taas kaatelin kiehuvia liemiä, vauva nukahtaa uudestaan, kiehuvat liemet, vauva herää, liemet kiehuu, vauvalla tulee kakka, kaikki kiehuu ja lisäksi äidin otsa kuplii.

Tämä kuulosti nyt tietysti aika vaaralliselta, mutta vauva oli ihan turvassa koko ajan eri huoneessa. Leikki-ikäinen oli reissussa miehen hoidossa.

Kumihanskatkin pysyi kädessä suurimman osan ajasta. Sain reseptin ylös, ja periaatteessa mun pitäisi nyt pystyä toistamaan kyseinen värjäystulos. Nyt tiedän jo kuitenkin ihan omasta kokemuksestakin, että käsin värjäykseen sisältyy aina paljon epämääräisyyttä, vaikka kuinka mittailisi tarkkaan ainekset.

Olen lakannut haaveilemasta tasaisesta väristä. Olen oppinut, että teollisuudessa päästään hyvin pieneen liemisuhteeseen, esim. 1:3, yksi osaa väriä ja kolme osaa vettä. Ajattelin alussa, notta johan ny! Jos kerta teollisuuskin, niin kyllä tämäkin plikka! Yritin tehdä saman pienessä kannellisessa astiassa, mutta tulos oli hiukan epätasainen... Suurensin liemisuhdetta kolme kertaa kunnes luovutin. En raaski keittää paria vaivaista vyyhtiä 20 litrassa vettä saadakseni tasaisen yksiväristä lankaa, siinä ei ole mitään mieltä, teollisuus saa huolehtia siitä. Keskityn nyt kehittelemään eri metodeja yhdistellen värjäystavan kirjaville langoille, joka säästäisi mahd. paljon vettä ja energiaa.

Päivän kuvaksi laitetaan kesäinen paljettikirjonta itse tehdystä äitiysmekosta. Mukavaa maanantaipäivää ohikulkijoille!

Solacka & Polacka

Eilisiltaiset ja tänäiset puuhani. N. 20 g ja arviolta 40 g.

Minusta on tulossa kansalliskiihkoilija. Suomenlampaan villa on niin mukavaa kehrättävää merinoon verrattuna. Parasta se on silloin, kun villassa on vielä rasvaa ja lampaan hajua jäljellä. Merino tuntuu kuin tuntuukin muoviselta, suorastaan narskuvalta siihen verrattuna, kuten jossain, luultavasti Neulova lehmä- tai heles inki-blogissa mainittiin. Onhan se pehmeää ja silkkistä, suomenlammas karkeampaa ja pörröisempää. Mutta jotain ihanan eloisaa, lämmintä ja sormia hellivää jälkimmäisessä on. Se on varmaan se tunne, se laps' Suomen ällös-tunne, eikä mikään opjektiivinen totuus.

Kyllästyttää jo hiukan itseänikin tarjota vain näitä nyssykkäkuvia. Lapsen villatakin hupun purin pois. Lähdin tekemään sitä sillä meiningillä, että katsotaan matkalla, mitä tästä tulee. Muotoilut meni pusikkoon ja hupusta tuli outo pussi. Nyt neulon sen irrallisena kappaleena. Toukokuun eka päivä on takin kuolinlinja.