Al-Kemistin tunnustuksia

Olen kiduttanut tänään villavyyhtiä. Sidoin sen kuudesta kohdasta, poltin sen melkein pohjaan ja kiedoin sen liian tiukalle keinutuolin ympärille. Sekoitin kuvaamattoman raakaa turkoosia lientä. Puolet siitä valui huuhtelussa hukkaan räikeästi kirkuen viemäriin. Kaadoin suoraan pullosta etikkaa märän vyyhdin päälle toivoen, että se pelastaisi mitä pelastettavissa on.

Anastin käyttööni suuren määrän taloustarvikkeita, kattiloita ja kauhoja. Kirjoitin niihin mustalla paksulla tussilla: värjäys. Hahaa! Saatte kattilat kuulkaa palvella korkeita henkisiä tarkoitusperiä, nyt loppui makaronien ja pastapussien rälläys näissä kastrulleissa!

Purin parin viikon turhautumani ja sain kaiken tuskan ja kauhun (se on pilalla!! Se on palanut! Se on pilallaaaaaaaaaaa!!!) jälkeen synnytetyksi mitä harmonisimman ja kauneimman vyyhtikaunokaisen. Hinta mittaamaton, kahden vuorokauden työ. Tein kaiken NIIN kantapään kautta. Tein KAIKEN väärin. Miten voi olla mahdollista, ettei siitä tullut rangaistusta?

Mä olen niin koukussa...

Kyseisestä vyyhdistä ei ole kuvia (muokattu huom. ja kuva lisätty), mutta laitetaan jotain kuitenkin, jotain aivan asiaan kuulumatonta:




Kirjontaa: unkarilaisia ruusuja joista piti tulla tyyny. Väriyhdistelmät eivät miellyttäneetkään, saksin onnistuneet ruusut ja applikoin ne perusvalkoiseen kauluspuseroon, kirpputorilöytöön.

Surinaa

Päässä surisee. Pitäisi olla nukkumassa.

Jauhemaiset happovärit ja suomalaiset villat saapuivat. Olen hypännyt netissä ja löytänyt kivoja sivuja värjäyksestä englanninkielisillä hakusanoilla. Villatopsien värjäys vaikuttaa hauskalta. Rapakontakaisilla sivuilla oli kaikenlaista uunimenetelmää ym. kuten muuten Villapata kiehuu-blogissakin. Ajatukset kiertävät yhä pienenevää kehää villojen ja värjäyksen ympärillä, yritän selvittää, millaista villaa haluan värjätä ja millaisilla väreillä tai tekniikoilla. Toisaalta olisi kiva opetella vähän kaikkea, toisaalta haluaisin oppia jotain kunnolla. Keskittyä.

En ole jaksanut esim. tehdä pätkävärjättyä lankaa, sitä, joka näyttää niin kivalta vyyhteinä, kuin yhden kerran alle 50 g wool-nöttösen. Kun se vaatii hankalia ja aikaa vieviä esivalmisteluja. Tänään päätin kuitenkin kokeilla onneani ja aloin vauvan päikkäreiden aikaan vyyhteämään lankaa kahden tuolin avulla monimetriseksi vyyhdiksi. Pelkäsin koko ajan että 3v. tormaa paikalle ja alkaa härnätä. Mietin mielessäni, uhkailisinko vai lahjoisinko hänet pysymään erossa langasta. Antaisinko paketillisen keksejä vai sulkisinko hetkeksi pimeään komeroon! Ei tarvinnut tehdä kumpaakaan. Tyttö käveli olohuoneesta paikalle ja kysyi niin asiantuntevasti: Teetkö sinä pitkän vyyhdin? Jäi katselemaan ja kommentoimaan. Selitin kaikki työvaiheet mitä aioin tehdä ja juttelimme saisinko vyyhtiin tulleen takun selviämään. Tyttö tarjosi "rauhoituspikkuleipiä" äidin tuskaillessa sotkun kanssa. Puraisin kiitollisena hamahelmilätyskää ja se rauhoittikin kovasti.

Laitetaan kuvaksi joskus 18v. sitten kouluaikoina kirjailemani farkuntasku. Farkut on menneet jo edeltä, mutta taskun ratkoin irti käytettäväksi myöhemmin. Kuvio on muistaakseni perulainen ja Mary Gostelowin Kauneimmat kirjontamallit-kirjasta. Oma kirjonnan raamattuni.

Myydään hengityssuojain, suojalasit ja filttereitä

Olenkohan jo kertonut, että kultainen mieheni tukee harrastuksiani n. 70%:sesti, olivat ne sitten kylddyyriä, taiteita tai neulontaa. Tämä tuki on sekä sanallista että rahallista (eli mies hyväksyy, että hurahduksen tullessa rahat otetaan yhteisestä laarista, vaikka järkevämpiäkin kohteita löytyisi). Loput prosentit kuluvat kuitenkin tasaiseen napinaan ja jupinaan ja n. kerran kuukaudessa saan isomman läksytyksen, joka koskee yleensä niitä perunoita, jotka ovat pomppineet lattialle kattilasta kun hella töhöttää kuutosella sillä aikaa kun äiti harrastaa.

Olimme sopineet, että mies hankkisi minulle värjäysvarusteita kauppareissullaan. Istuvia muovihanskoja, kauhoja, mittoja jne. Puhuin värijauheen myrkyllisyydestä ja hengityssuojaimesta.

Ja mitä sainkaan: 1. Paksut muoviset suojagogglesit. Nyt ei tarvitse pelätä värin räjähtävän tai villansirpaleiden lentävän silmiin. 2. hengityssuojaimen. Tämän kanssa ei tarvitse varmaankaan välittää sinappikaasusta tai sariinista? 3. Filttereitä hengityssuojaimeen. Moneksi vuodeksi.

Olen liikuttunut...Mieheni on hoivaavaa sorttia parhaasta päästä.

Ehkä myyn nämä huutonetissä.

Villatakkini edistyy kivasti ja on kohta rinnan korkeudella. Takki on siitä kiva neule, ettei sitä tarvitse tehdä kaksin kappalein, kun niistä ei koskaan tule saman kokoisia mulla. Ai niin no hihoja tarvitaan tietysti kaksi. Mutta kumminkin.

Pöytäliina ja hedelmäpussi

Pääsiäisen kunniaksi toinenkin juttu.

Juhlan kunniaksi kaivoin kaapista pari vuotta sitten tehdyn kierrätysliinan pöytään. Pitsiliinat ovat kirpputorilta, valkoinen pöytäliina tahraantunut vanha josta leikkasin tahraosan pois ja kaksi muuta kangasta omista varastoista. Tällaisia koosteita kun ompelee, pitää olla tarkkana että muistaa kutistaa kaikki ensin pesussa.

Kun keskittymisaikaa annetaan vain minuutin pari, virkkaan hedelmäpussia muutaman silmällisen. Tästä on tulossa putken muotoinen. Seuraavasta tulee toivottavasti leveämpi. Innokkeen (innoituksen ja kimmokkeen siis) tähän sain kaveriltani ekvideeltä.

Tällainen valmistuisi nopeammin ompelemalla (esim. vanhasta valoverhosta), mutta virkkuukoukku on kätevämpi ottaa esille kuin ompelukone.

Sigrid

Anteeksi tuttavallisuuteni, Sigrid. Mutta siitähän kirjailijat elävät, lukijoidensa rakkaudesta. Ihailtu kirjailija tuppautuu, tunkee iholle, läpäisee ja omistaa ihmisen vielä syvemmin ja täydellisemmin kuin elävät ja metelöivät läheiset, mies, lapset ja koko hässäkkä.

Kotikuntani kirjastossa ei ollut U:n kohdalla ainoatakaan teostasi. Katsoin, tarkistin vielä ja kauhistuin. Itse luin sinusta ensimmäisen kerran Kotilieden jutussa muutama vuosi taakse päin. Vanha pölyinen nobelisti oli kaivettu muistovuotena esiin. Olen sentään lukenut klassikoita 10-vuotiaasta lähtien, mutta sinusta en ollut kuullut. Vainuan tässä salaliiton makua...

Yli sata vuotta sitten Norja ja muut edelläkävijämaat kuohuivat, kun naisliike syntyi. Sinä et ollut mukana. Olit taantumuksellinen. Ei, olit edelläkävijä, sillä puolustit lasten oikeuksia. "Ministerin korvaa helposti toinen ministeri, mutta äitiä ei korvaa kukaan."

Äidiksi tultuani, onnesta ja väsymyksestä sekaisin ollessani ihmettelin, miksi kirjallisuus ei kuvaa äitiyttä lainkaan. Tai jos kuvaa, se on kielteisten puolten alleviivaamista, äitiys "pilaa" naisen ja naisen elämän. Ainoana vastalauseena tunsin vain mykät hellyyden kuvat madonnasta ja Jeesus-lapsesta. Naiskirjailijatkin tuntuvat pääasiassa haluavan puhua naisen ja miehen suhteesta.

Ehkä kyseessä olikin näkökulmaerhe. Vasta äitinä kiinnostuu ja löytää tarinat äideistä. Kaunein niistä lienee Kristiina Lauritsantytär, Undsetin keskiajan Norjaan sijoittuvan kolmiosaisen romaanin päähenkilön elämänkaari. Se on yhtä aikaa herkkä ja hyisen kolea. Undset sekoittaa kerronnassaan suurenmoisella tavalla ylevän ja arkisen. Hänen henkilönsä ovat esimerkki "pyöreistä" henkilöhahmoista, he kasvavat ja muuttuvat tarinan myötä, eikä lukija voi arvata miten he käyttäytyvät kirjan edetessä.

Olav Auduninpoika on tavallaan Kristiinan pari, kirjat ovat kuin sisarukset. Olav vain astetta synkempi.

Miksi Undset on unohdettu? Liian moralisoiva (ei kirjoissaan kuitenkaan), liian uskonnollinen (hartaus ja hengellisyys tekevät keskiaikaisen ihmisen kuvauksesta niin uskottavan) liian aikuinen. Undset kuvaa ihmisen koko elämän lapsuudesta vanhuuteen. Viihdekirjailija ja lasten satu päättävät kuvauksen siihen, kun nuoret rakastavaiset saavat toisensa. Undset jatkaa kertomista ja kuvaa, miten nuori vaimo saa kerran toisensa jälkeen pettyä mieheensä ja tulla toimeen omin voimin. Miten Olav kärsii katsoessaan vaimonsa kitumista keskenmenojen jälkeen. Undset kertoo, miltä tuntuu vanheta huomaamattaan ja nähdä lastensa kasvavan yhä vieraammiksi. Miten ihminen joutuu painimaan samojen ongelmien kanssa koko elämänsä ajan. Arkipäiväisen elämän täyteläiset kuvaukset vaihtelevat äärimmäisten yksinäisyydentuntojen kanssa. "Hän tulisi jäämään yksin sielunsa kanssa, kuten vanki on tornin alla syvimmässä luolassa jätetty yksin vankitoverin ruumiin kanssa". Sielu!? Niin, sielu....

Pahin Undsetin synneistä oli kuitenkin feminismin vierastaminen. Hänen mukaansa jonkun oli huolehdittava lapsista, mikä oli sinänsä aivan oikea ajatus. Ajatus, että isä voisi hoivata kotona lapsia, lienee ollut sata vuotta sitten sekä Undsetille että feministeille melko mahdoton käsittää. Äitimyytin vastineena oli varsinainen urosmyytti, ajatus, että paras miehessä menee pilalle, jos hän ottaa hoivaajan roolin.

Kukapa tietää, ehkä Undsetkin tulee uudestaan muotiin (muoti-sana kuvaa parhaiten sitä, miten vallattomasti elämä riepottaa ihmisiä, aatteita ja poliittisia virtauksia. En usko järjen häivään - muoteihin uskon. Automuodit riepottavat miehiä, lankamuodit neulojia). Norjalaisia muinaispukuja väkerretään kilpaa kotiompelimoissa. Undsethan käyskenteli sellaisessa tiettävästi huvikseen kotioloissaan. Mieheni huutokaupasta minulle huutamasta nahkakantisesta Vigdis ja Viga-Ljot- saagasta otetaan pokkaripainoksia. Kannessa tyylitelty akvarellikuva siitä kirjan kohdasta, missä Vigdis synnyttää äpärälapsensa salaa metsässä ja hautaa vauvan kivien ja sammalien alle. Gootit huomio! Rankkoja elämyksiä odotettavissa odottamattomilta tahoilta!

Undset nuorena

Undset vanhana

Jyrkkä ehkä värttinälle

Kirjoitan tänne ylös epuun ostaa itselleni värttinää, vaikka se ei paljoa maksaisi.

Opliikin Yliminä jyrähtää:
Asia on nyt opliikki kuule yksinkertaasesti niin, ettei sulla ole aikaa eikä voimia tässä elämäntilanteessa, nyt ei parane höyrähtää yhtään enempää!

Mutta kun se maksais vaan parikymppiä, ja vauvakin on oppinut nukahtamaan iltaisin yhtä aikaa isosiskon kanssa, massu täynnä maitoa ja sosetta...piipiti piip piip ne värttinät on niin suloisia, luulin ettei niitä ole kuin saduissa, luulin Ruususen isäkuninkaan polttaneen rukit ja värttinät noin 375 vuotta eaa.

Yliminä kuroo suunsa suppuun ja kääntyy juhlallisesti katsomaan kaukalossa itkevää pullukkaa puolivuotiasta.

Opliikin hartiat lysähtävät tottelevaisesti. Niin, lapseni ja mieheni kaipaavat minua.

***Esirippu***

Täältä tämä kiristetty lupaus nyt löytyy ja voin käydä hakemassa täältä voimaa pysyä kohtuuden tiellä!

Takkiunelma

Olen aloittanut ja purkanut viime aikoina kolme eri tunikantekelettä. Vain päästäkseni sinuiksi silmukoiden ja tiheyksien kanssa. En oikeastaan pidä sitä turhana ja harmillisena, vaan tekemällä oppimisena. Minusta ei ole ohjeiden ymmärtäjäksi eikä noudattajaksi. Kantapään kautta!

Nyt kävin rynnäkköön ja neuloin mallitilkun omakoolatuista (mikä yhdysbarbarismi) langoista. Kaksi värierää samalla reseptillä tuottivat siniharmaan ja lilaharmaan sävyisiä vyyhtejä, jotka aion sovitella Modasta pongaamaani takkiin. Luulen, että siitä tulee ihan kiva...sävyt ovat niin kauniita! Kävin kuvaamassa ne ulkona, satoi taas hiukan lunta ja kuva toistaa värit uskollisesti.

Jutustelen hetken ajatteluni avartumisesta neuleblogien myötä. Olohuoneen lattialta kuuluu varmaan kohta äänimerkki, silloin täytyy lopettaa.

Ennen ajattelin, että luonnonvärit ovat ikäviä, tylsiä, likaisia ja haaleita. Olen oppinut, että ne ovatkin pehmeitä, kauniita ja älyllisiä/tiedostavia.
Ennen ajattelin myös, että pintaneuleet ovat möykkyisiä, epätasaisia, rumia ja ikäviä. Ei, ne ovatkin jännittäviä, mielenkiintoisia ja haastavia!
Ajattelin, että sukkien ja lapasten kutominen on mummojen päiväpuhdetta (puhina vaan kuuluu, kun mummot kutovat ikävystyneenä puhisten sukkia- puh, puh).
Ehei, se on korkeamman tason tiedettä, taidetta ja viihdettä. On jopa mahdollista omistaa bloginsa pelkälle sukankutomiselle, kuten Sukanvarsi-blogi.

Koskaan ei ole liian myöhäistä avartaa ajatteluaan:)