Purppuranvärinen tupsubaskeri

Lapasten seuraksi valmistui tämä runsasmuotoinen baskeri Sohvi-langasta. Komeus on kruunattu isolla tupsulla, josta olisin halunnut oikein tiuhan ja tuuhean, mutta väsymys iski. Tämä on helpompi läntätä päähän kuin oranssi myssy, jota täytyy hiukan asetella paikalleen.

Mies yritti töiden jälkeen maata hiukan sohvalla, mutta joutui heti kuvaamaan. Perunat pomppivat kattilasta ulos ja lapset itkivät. Ihan tavallisen kiva päivä!

Tyyroksen purppura ja elämän suolet, juttua väreistä

Kun tyttö kysyy lempiväriäni, vastaan yleensä: "Äidin lempiväri on purppura." Mielessäni hehkuttelen nimellä Tyyroksen purppura, jota kuninkaat himoitsivat ja profeetat parjasivat Vanhassa Testamentissa. Sitä saatiin kanaanilaisten (vai foinikialaisten?) satamakaupungista Tyyroksesta (Tyyria-muotoa käytetään näköjään nykyään yleisemmin) nykyisen Libanonin rannikolla, purppurakotilosta, pienestä merenelävästä. Myöhemmin Antiikin Rooman aikaan purppura oli vallan ja rikkauden symboli, vain keisarit saivat käyttää kokonaan purppuraisia vaatteita, senaattoreiden ja vallasrouvien vaatteiden purppuraraidan leveys oli tarkkaan säädelty.

30-luvulla muotisuunnittelija ja Coco Chanelin pahin kilpailija Elsa Schiaparelli nimesi värin shokkipinkiksi. Shokkipinkki on myös se väri, jota Pirjo Hassinen kuvailee Kuninkaanpuisto- romaanissaan tympeäksi, halvaksi, pikkuprinsessojen muovikrääsämaailman väriksi, joka ei kelpaa kenellekään itseään täysipäisenä pitävälle aikuiselle.

Minulle purppura on edelleen mystinen ja myyttinen väri. Siinä on violetin
syvällisyyttä ja henkisyyttä yhdistyneenä salaisten, arkojen paikkojen lihallisuuteen. Se on kirkuvan ja julkean elinvoimaisuuden väri, joka riistää kaiken huomion vieressään seisovilta säädyllisiltä, ahkerilta ja hyödyllisiltä sävyiltä.

Purppuraa, kuten muitakin värisävyjä, ei pystytä lopullisesti määrittelemään ja vangitsemaan systeemiin ja se onkin osa kaikkien värien viehätystä. Antiikin purppuraa on arveltu ruskeasta kirkkaaseen pinkkiin, kotilot ovat aikoja sitten kuolleet sukupuuttoon eikä oikeaa sävyä pystytä täydellisesti jäljittämään. Mikäs sen jännittävämpää!

Eksyin värejä etsiessäni ranskalaiselle sivustolle, josta opin, että ensimmäisen väriteorian kehittäjä oli suomalainen Aron Sigrid Forsius, joka eli 1600-luvulla. Kröhöm! Eikös vain kyseessä ole sama Mestari Sigrid, tähtienlukija ja tiedemies, josta Topelius kertoo Nuoruuden Unelmia-tarinassa ja joka huolehtii orpolapsista Tähtien turvatit-romaanissa! Korjatkaa, jos olen väärässä, tällaiset pikku yhteensattumat ovat niitä elämän suolia, kuten mieheni tapaa sattuvasti sanoa.

Päivi Hintsasen upeat sivut mainitsevat hänet myös. Forsiuksen väriteoria perustui ajatukselle mustasta ja valkoisesta perusväreinä, joista muut värit ovat peräisin. Hänen mukaansa värit järjestyivät tietyllä tavalla kolmiulotteisesti - tämä meni minulta kuitenkin yli hilseen, joten ei siitä sen enempää. Jos nuo linkit tuovat mukanaan jotain pompahduksia, poistan ne.

Vielä yksi linkki .
Miten taitava nörtti musta onkaan tullut! Osaan linkittää! Linkki, linkki, linkki!

Kirjolapaset ja uusia värjäyksiä

Lapaset valmistuivat, seuraksi on tulossa baskeri, kunhan kerkiää. Innoitus näihin tumppuihin on tietysti Kainuun kukkalapasista ja alla pikkukuvassa näkyvistä värikeristä, jotka sattuivat osumaan vierekkäin kirjahyllyyn. Ideana oli saada kirjavaa vähällä vaivalla niin, ettei tarvitse katsoa mallia eikä laskea silmukoita. Kaikki langat ovat erivahvuisia, puikoista sentään oli suurin osa samaa numeroa. Värit ovat tummemmat ja sävykkäämmät kuin kuvassa, varsinkin punaiset valottuivat taas.

Värjäsin ensimmäisen kerran merinovillaa. Ensin tein Berry blue-grape-sekoituksen kolmelle karstavillavyyhdille. Jälkiliemi oli kirkkaan turkoosia, kaikki grapet oli kadonneet lankoihin. Sitten uitin siinä turkoosissa kaksi merinovillavyyhtiä, kuvassa jälkiliemen jälkiliemessä värjätty turkoosi-vaaleanvihreä. Minäkään en tietenkään kannata eläinrääkkäystä, selvähän se. Mutta löytyykö multa pokkaa myydä merinoni eteenpäin tai tuhota ne tulessa Australian suurlähetystön edessä? Mhym. Eipä taida löytyä. Aion jatkossakin joskus ostaa merinovillaa, mutta pyrin tietysti suosimaan suomalaista.

Näistä siniharmaa-violeteista ajattelin yrittää jonkinlaista villatakkia itselleni. Laitoin värimäärät ja vedet ylös, että voin värjätä kolme samanlaista vyyhteä lisää. Nää sävyt on ihanan monipuoliset hissukkavärit luonnossa (kuva on kyllä todenmukainen, mutta onhan se luonto aivan eri asia:).

Toimituksen huomautus:Pilkkuja viilailtu, huomioita lisätty.

Päivän värit

Sisäinen alkuasukkaani tanssii ja kiljuu riemusta näiden kirkasväristen vyyhtien ympärillä. Mikähän siinä on, että tunnen syyllisyyttä siitäkin, että pidän kirkkaista väreistä? No, nehän on tietysti lapsellisia ja sivistymättömiä ja juuri siksi niin vapauttavan riemastuttavia.

Minulla on tainnut olla aloittelija-moukan tuuria aikaisemmin, sillä näihin vyyhteihin sain aikaiseksi isot violetit peukalon jäljet keskelle turkoosia.

Kun ylempien lankavyyhtien loppuliemeen lisättiin erinäisiä sotkuja edellisistä värijameista, tuloksena oli kaksi näin runollista yhdistelmää. Kaksi toukokuun iltaa, silloin kun kaikki riemu ja hauskuus on vielä edessä.

On minulla pari neulettakin puikoilla, ne on koko ajan tulossa, ne on tulossa ihan kohtapuoleen...

Värjäyskokeiluja

Kun sukulaiset olivat kyläilynsä kyläilleet, suoritin puhdistautumisriitin ja värjätä luikautin hiukan murrettuja sävyjä. Arastelin aluksi ruskean murtoliemen lisäämistä, mutta olin lopulta hyvinkin tyytyväinen tulokseen. Alimmista langoista tuli hyvin herkkiä, puuterisia sävyjä. Kokeilut jatkuvat...

Tyttöni värjäsi 5v. serkkunsa kanssa pikku vyyhdit ja virkkasin nukkekotiin pikku maton.

Mössa

Sain eräänlaisen baskerin valmiiksi taannoisten lapasteni seuraksi ja kiikutan sen kiiruun kaupalla tänne ennen kuin päivä alkaa ja lapset alkavat itkeä.

Purin parikin aloitusta, koska en uskonut että silmukoita pitäisi olla niin paljon enemmän kuin pipossa. Nyt uskon, ja puikoilla on uusi myssyntulokas. Paras tehdä pari heti perään, että opin tämän ja se tallentuu ruumiin muistiin. Opin käyttämään pyöröpuikkoja, ne ovat aina ennen tuntuneet hankalilta. Ne ovat muuten hyvät, mutta sormenpäähän tarvitsisi sormustimen, kun puikon päätä täytyy aina työntää, että silmukat liukuisivat puikoilla.

Päähineen lanka on joulutorilta ostettua käsin luonnonväreillä värjättyä villalankaa. Pikku lapussa taisi lukea paju ja punap. Punapuu? Valitessani langat ja kaivellessani lompsaa siellä ei ollutkaan rahaa ja jouduin jättämään langat ja käymään automaatilla. Muistan, että myyjän ilme valahti, hän ei tainnut uskoa, että hakisin langat. Lapasten lanka oli kirkkaamman oranssia, vaikka pehmeää sekin.

Laitoin myssyn reunaan samettinauhaa, joka on ollut ikiajat kaapissa ja välillä joulukranssissa, nyt se sai pysyvän kodin. Tuo merkki on mummoni peruja enkä tiedä mikä se on.

Peilit

Kuvasin lankoja eilen peilin päällä. Meillä on paljon peilejä, joskus melkein nolostuttaa ajatella, mitä ihmiset ajattelevat. Että emäntä on kova peilailemaan. Niin on, mutta puolustukseksi sanottakoon, että peili ei ole pelkästään naisellisen turhamaisuuden symboli, vaan myös Aärettömyyden ja Toiseuden syvällinen vertauskuva.

Peilin kautta Liisa pääsi toiselle seikkailulleen satumaahan. Kun kaksi peiliä asettaa vastakkain, ne heijastavat käytävävän, jota pitkin Susanna Clarken loistavan romaanin Jonathan Strange & Mr. Norris henkilöt joutuvat demoniseen keijujen valtakuntaan. Peili on enemmän kuin esine, se on ovi, paikka, taika. Heijastuksellaan se innostaa pohtimaan ja tarkkailemaan, reflektoimaan. Se on veden kalvo, musta houkutteleva narsismin pyörre.

Toisaalta peilit keskittävät itseensä kaiken valon huoneessa ja avartavat tilan vähintään kaksin- jollei kolminkertaiseksi.

Odotan sitä päivää, kun pääsen peilin läpi Toiselle Puolelle.